Sain työkaverilta torstaina säkillisen omenoita, joiden ansiosta viikonloppuna ei ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia.
Tykkään tehdä säilykkeitä ja keitellä hilloa, siitä tulee niin (perinaisellinen?) varustan tässä perhettä talven varalle -olo. Torstai-iltana heti kotiin päästyäni ryhdyin siis innoissani keittelemään omenalohkoja kanelitankojen kanssa, ja vasta, kun omenat olivat jo muhineet jonkun aikaa, tajusin käyttäneeni taloutemme kaikki lasipurkit viime viikonloppuna puolukkahilloon. En onneksi ollut vielä lisännyt kattilaan sokeria, joten päätin lennosta pakastaa hillon. Sitä en ole ennen tehnytkään, varmaan siksi, että edellisen kerran, kun olen keitellyt isompia hillomääriä, asuimme talossa, jossa oli hillokellari, eikä meillä ollut pakastinta. Hyvä puoli pakastetussa hillossa on joka tapauksessa se, ettei sokeria tarvitse lisätä säilyvyyden takia yhtään, vain maun mukaan, jos siltä tuntuu.
Ehdin vielä viime hetkellä lähikauppaan hankkimaan avattavia ja suljettavia pakastepusseja (muuten juuri tämän nimisiä, ei siis sitä erästä tunnetumpaa merkkiä*). Käytin tähän ensimmäiseen hilloerään muscovadosokeria ja kanelia, mätin sokeria sekaan (5 l kattila melkoisen täynnä omenoita) ehkäpä pienen nyrkin kokoisen kämpäleen. Esimaistamisen perusteella hyvää tuli. Jäähdytin seosta vähän aikaa, kaivoin kanelitangot pois, soseutin sen sauvasekoittimella ja pakkasin hillon puolen litran pusseihin : pussi puolilleen tai alle, ilmat pois ja kiinni, tuloksena laattamaisia, loistavasti pieneen tilaan mahtuvia hillosatseja.
En tietenkään voinut tyytyä vain yhteen hillolaatuun, kun omenoita kerta oli runsaasti. Muistin joskus tehneeni aivan ihanaa inkivääri-raparpelihilloa, ja tuumasin, että voisihan sitä omenaankin inkivääriä varmaan laittaa. Torstai-iltana se ei kuitenkaan onnistunut, koska tuore insinööri puuttui maustevarannoistani tyystin, eikä sitä lähikaupankaan antimista löytynyt. Päätin siis suunnata isompaan kauppaan heti, kun pääsisin töistä perjantaina.
Perjantaina olin töissä eräässä koulutuksessa, jonka aikana (pitkä juttu :-)) sinetöin viikonlopun omenateeman tulemalla täysin vakuuttuneeksi siitä, että minun on pakko saada aivan välittömästi iPod, jollaisen ostamista olen muutenkin harkinnut jo kauan. Tätä päätöstäni siivitti tieto tililleni vihdoin tulleesta kesän tulkkauspalkkiosta. En tietenkään missään nimessä voinut odottaa niin kauaa, että olisin voinut tilata sellaisen netistä, joten suuntasimme perjantai-iltana inkivääri- ja Applekauppaan (käytännössä jouduimme kyllä kahteen eri kauppaan, niin suppeita ovat valikoimat nykyisin!). Kun en saanut uuden leluni pakkauksen muovikuorta auki heti sillä sekunnilla, kun astuin kaupasta ulos, R (tuo urhea sankarini!) auttoi : tällaiset jäljet tulee siitä, kun raavas mies repii myyntipakkauksen auki - hampaillaan!
Ehdin vielä viime hetkellä lähikauppaan hankkimaan avattavia ja suljettavia pakastepusseja (muuten juuri tämän nimisiä, ei siis sitä erästä tunnetumpaa merkkiä*). Käytin tähän ensimmäiseen hilloerään muscovadosokeria ja kanelia, mätin sokeria sekaan (5 l kattila melkoisen täynnä omenoita) ehkäpä pienen nyrkin kokoisen kämpäleen. Esimaistamisen perusteella hyvää tuli. Jäähdytin seosta vähän aikaa, kaivoin kanelitangot pois, soseutin sen sauvasekoittimella ja pakkasin hillon puolen litran pusseihin : pussi puolilleen tai alle, ilmat pois ja kiinni, tuloksena laattamaisia, loistavasti pieneen tilaan mahtuvia hillosatseja.
En tietenkään voinut tyytyä vain yhteen hillolaatuun, kun omenoita kerta oli runsaasti. Muistin joskus tehneeni aivan ihanaa inkivääri-raparpelihilloa, ja tuumasin, että voisihan sitä omenaankin inkivääriä varmaan laittaa. Torstai-iltana se ei kuitenkaan onnistunut, koska tuore insinööri puuttui maustevarannoistani tyystin, eikä sitä lähikaupankaan antimista löytynyt. Päätin siis suunnata isompaan kauppaan heti, kun pääsisin töistä perjantaina.
Perjantaina olin töissä eräässä koulutuksessa, jonka aikana (pitkä juttu :-)) sinetöin viikonlopun omenateeman tulemalla täysin vakuuttuneeksi siitä, että minun on pakko saada aivan välittömästi iPod, jollaisen ostamista olen muutenkin harkinnut jo kauan. Tätä päätöstäni siivitti tieto tililleni vihdoin tulleesta kesän tulkkauspalkkiosta. En tietenkään missään nimessä voinut odottaa niin kauaa, että olisin voinut tilata sellaisen netistä, joten suuntasimme perjantai-iltana inkivääri- ja Applekauppaan (käytännössä jouduimme kyllä kahteen eri kauppaan, niin suppeita ovat valikoimat nykyisin!). Kun en saanut uuden leluni pakkauksen muovikuorta auki heti sillä sekunnilla, kun astuin kaupasta ulos, R (tuo urhea sankarini!) auttoi : tällaiset jäljet tulee siitä, kun raavas mies repii myyntipakkauksen auki - hampaillaan!
On se muuten ihana! Aim so häpi (vaikka hävettääkin (vähäsen) tällainen materialismi) ! Heti ensimmäiseksi latasin sinne musiikin lisäksi runsaasti podcasteja, varsinkin ranskalaisten ja ranskankielisten radioasemien tuotantoa, joita kuuntelen mielelläni muutenkin kun työn puolesta. Vanhalla ämpärilläni (jolle ei sattuneesta syystä enää voi ladata podcasteja) kuuntelin podcasteja eniten lenkillä, toistaiseksi olen kuunnellut niitä tällä uudella vehkeellä välipiuhan avulla keittiön stereoilla, koska olen sattuneesta syystä viettänyt aika paljon aikaa keittiössä tänä viikonloppuna...
Toisin sanoen back to hillo: inkivääri-omenasellainen oli siis tavoitteenani. Aloitin taas lohkomalla (pestyjä, kotimaisia) omenoita (kuorineen) isoimman omistamani eli viiden litran kattilan täyteen. Lisäsin pilputtua inkivääriä : amputoin tältä insenjööripojalta tuon isomman jalan.
Toisin sanoen back to hillo: inkivääri-omenasellainen oli siis tavoitteenani. Aloitin taas lohkomalla (pestyjä, kotimaisia) omenoita (kuorineen) isoimman omistamani eli viiden litran kattilan täyteen. Lisäsin pilputtua inkivääriä : amputoin tältä insenjööripojalta tuon isomman jalan.
Omenoiden ja inkiväärin seuraksi lisäsin tilkan vettä ja intiaanisokeria (en taaskaan mitannut, hulautin vaan sekaan jonkun verran) ja annoin soossin muhia rauhassa puolisen tuntia. Maistamisen ja tuoksun perusteella hillo vaikutti oikein hyvältä, mutten silti voinut vastustaa kiusausta murskata sekaan yksi chilipalko. Tarkoituksenani oli antaa hillolle aavistuksenomainen takapotku. Tässä vaiheessa hillo näytti muuten hyvältä, mutta tumman sokerin ja omenankuorien (?) takia sen väri oli tympeähkö, joten päätin kaunistaa sitä lisäämällä seoksen porkkanaa. Raastoin sekaan ehkä litran verran luomuporkkanoita, lisäsin vielä vähän sokeria (koska koemaistaja R oli sitä mieltä) ja käsittelin koko kattilallisen saman tien soossiksi sauvasekoittimella. Hillo maistui lämpimänä melko inkivääriseltä eikä kamalan makealta ja chilin siitä maistoi oikeastaan vain, jos tiesi, että siinä oli sitä. Sitten vaan taas sama ruljanssi pussien kanssa ja pakkaseen. Alla molemmat hillolaadut pakastettuina:
Tätä hilloa jätin jääkaappiin yhden purkillisen, jota maistelimme tänä aamuna paahtoleivän päällä. Tuomioni : ihanaa! Inkivääri maistuu selvästi muttei liikaa ja chili antaa juuri sen haikailemani aavistuksenomaisen säväyksen. Nam.
Jos luulitte, että omenaviikonloppu oli tässä, erehdytte. Tein myös pieniä omenapiirakoita vanhoihin kahvikuppeihin (vaikka tämä näyttää kyllä enemmän joltain sieniruualta),
R:n uutta suosikkisalaattia eli omenapitoista coleslaw'ta,
ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä uuniomenoita (slurps):
Lopuksi ehdotan kolmea eläköönhuutoa sellaisille omenapuiden omistajille, jotka tarjoavat omenoita muillekin eivätkä kyörää niitä kaatopaikalle!!
*) Valitettavasti laatu osoittautui sitä erästä tunnetumpaa merkkiä kehnommaksi: huolellisesta ja ilmatiiviistä sulkemisesta huolimatta kaksi pusseista aukesi siinä vaiheessa, kun olin juuri siirtämässä jäähtyneitä, litistettyjä pusseja pakkaseen. Mrr! (onneksi eivät kuitenkaan levinneet pakastimeen vaan pöydälle)
*) Valitettavasti laatu osoittautui sitä erästä tunnetumpaa merkkiä kehnommaksi: huolellisesta ja ilmatiiviistä sulkemisesta huolimatta kaksi pusseista aukesi siinä vaiheessa, kun olin juuri siirtämässä jäähtyneitä, litistettyjä pusseja pakkaseen. Mrr! (onneksi eivät kuitenkaan levinneet pakastimeen vaan pöydälle)
