Eilen jouduin (jälleen) toteamaan, että suurin osa onnettomuuksista tosiaan tapahtuu kotona. Olimme vaihteeksi möbleerauspuuhissa, ja olin nostamassa painavahkoa laatikkoa eteisen ylähyllylle. Kun nousin laatikko käsissäni tuolille, sen päällä ollut kankainen istuinalusta luiskahti jalkani alta pois ja putosin laatikkoineni päivineni vauhdilla alas. Itse putoamisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa ja ensin varmaan lähinnä haukoin henkeäni säikähdyksestä, mutta sitten jouduin jonkinlaiseen kipushokkiin, koska johonkin sattui aivan *****tisti. R kuuli huutoni ja juoksi katsomaan, minä makasin eteisen lattialla itkien ja täristen. Pikaisen tutkimuksen perusteella R osasi jo rauhoitella, että olin suurimmaksi osaksi ehjä: tuolin reuna oli vain ruhjonut polveni ja kuorinut toisen jalkani sääriluun päältä ihon pois. Vaikka verikään ei kovin pahasti roiskunut, kipu oli jotain aivan uskomatonta! En muista, milloin olisin viimeksi todella ääneen itkenyt kivusta. R:n diagnoosi (lääkärin poikahan ON melkein lääkäri itsekin?) oli se, että luukalvo oli tärähtänyt kovasti ja osittain rikkoutunut, mikä selitti kovan kivun. No, parissa tunnissa jalka ensin turposi ja sitten turvotus laski, nyt jäljellä on vain ajoittain särkevä koipi, inhottavan mustelmainen polvi ja rupimössöinen sääri eli suomeksi sanottuna hyvästit kevätsukkahousuille. Huokaus. Toisaalta, paljon pahemminkin olisi tietenkin voinut käydä, eivätkä sääreni taida muutenkaan olla sorjimmasta päästä.

Tänään päätin tehdä kuukauden hyvän työn ja menin luovuttamaan verta, varsinkin kun veripalvelu viestitti viikonloppuna, että veriryhmäni verta tarvitaan kipeästi. Raahasin R:n mukaani ja hyvä niin, koska oma vereni ei tällä kertaa kelvannutkaan, unohdin nimittäin vierailleeni juuri malaria-alueella. R onkin sitten vedonnut "heikkoon oloon" koko illan eikä esimerkiksi voinut kuulemma ajatellakaan olohuoneen verhotankojen kiinnittämistä...

Muita kuulumisia: olemme keksineet piristää peliaddiktiotamme uudella kikalla: nykyisin pelaamme usein ns. kaksoisidentiteetti-scrabblea. Se tarkoittaa käytännössä, että pelaamme molemmat kahta peliä yhtä aikaa, (vuorotellen tietenkin, ettei voi suoraan pedata paikkoja itselleen) jolloin pelaajia on siis neljä kahden sijaan. Tämä mahdollistaa tosin ikuiset spekulaatiot siitä, kuka oikeastaan voitti: yksittäinen minä vai "me" eli kahden identiteetin yhteenlasketut pisteet. Se on joka tapauksessa varmaa, että tämä pelityyli on luonut aivan uusia pelitovereillevinoiluperinteitä, välillä joutuu nimittäin avoimesti soimaamaan toista minäänsä!