Nyt kun se puolentoista metrin kinos kaikkialta sulaa, ovat tiet yhtä sohjoa. Eilen kotiin laahustaessani huomasin jo ensimmäisen loskalammikon reunoja pitkin hyppiessäni, että sukka kastui, vaikka kengän reunan olisi pitänyt riittää. Koppasin kavion käteeni ja totesin harmikseni, että kengän pohja on halki, murrr! Nahkaiset kevättalvikenkäni kärsivät loskatuhoja jo viime viikonloppuna pääkaupunkiseudulla, jossa upposin pari kertaa nilkkaa myöten sohjoon. Mokkasaappaitani en uskalla edes ajatella tällä säällä, pitääkö minun levitoida töihin loppuviikko?*

Kuten monta kertaa aikaisemminkin (tämä kulkee suvussa), sain ratkaisun unessa: kumisaappaat tietenkin, torspo!!! Aamulla kyllä vähän hävetti, etten tajunnut sitä jo eilen -en todellakaan kuulu ihmisiin, joiden mielestä kaupungissa ei voi käyttää kumisaappaita. Tänään sitten lampsin luottavaisena Hait jalassa töihin, eikä luottamustani petetty tälläkään kertaa. Hauskinta työmatkassa oli kuitenkin vastaani kävellyt koulumatkalla oleva pikkupoika, joka pomppi innoissaan sohjolammesta toiseen – eikä hänellä tietenkään ollut kumisaappaita jalassa!

Olen ollut jo monta kertaa todella iloinen pari vuotta sitten hankkimistani hai-saappaista. Paitsi, että ne ovat tietenkin loska- ja vesikelin ainoat oikeat jalkineet ja lisäksi iloisen väriset, tähän liittyy lapsuuden saapastrauma. Maalla kumisaappaat ovat kengistä tärkeimmät ja käytössä melkein ympäri vuoden. Meillä oli kaikilla jo aika pienestä saakka tylsän mustat, pitkävartiset saappaat, yleensä isonsiskon tai -veljen vanhat. Olisin kuitenkin aina halunnut lyhytvartiset saappaat, joita oli vaikka minkä värisiä, jopa kukallisia! Nyttemmin ymmärrän kyllä, ettei tuollaisista kaupunkisaappaista olisi ollut meillä päin mitään hyötyä: keväällä jäällä on usein sen verran vettä, että ne hörppäävät jo ensiaskeleella itsensä kylläiseksi.

Mieleeni on jäänyt erityisesti se, kun sain joskus ensimmäiset uudet, omat saappaat (tietenkin mustat, vaikka eipä silloin tainnut olla vaihtoehtojakaan?). Isäni on säästäväinen mies, ja koska olin perheessä pienimmästä päästä (=saappaitani ei peri kukaan, kun pikkuveljen jalka oli jo isompi), minulle ostettiin saappaat, joissa oli reilusti kasvunvaraa. Mikään ei ole inhempaa kuin kävellä märällä mutta kylmällä ilmalla jään yli liian isoissa kumisaappaissa, joissa sukat hivuttautuvat lopulta kantapään yli kengän pohjalle nihkeäksi kasaksi, ja lopulta paljas kantapää hinkkaa kylmää saappaan sisäpintaa! (Tarkemmin ajatellen aika moni asia on itse asiassa inhempaa kuin tuo, muttei se silti kivaa ollut.) Kun muutin kotoa pois, yksi ensimmäisiä ostoksiani olivat sopivat eli koon 38 kumisaappaat: viimeiset isän ostamat olivat kokoa 40!
*)Ai miksikö vain loppuviikko? No koska olen päättänyt, että ensi viikolla on jo kevät!