Viime viikolla oli harvinaisen monta upeaa, aurinkoista syyspäivää:

vaahtera 1

Sitten viikonloppuna pikkuisen tuuli...

vaahtera 2

Nyt oranssin- ja keltaisenkirjavia lehtiä on joka paikassa (ja naapurin mummolla tekemistä vähäksi aikaa, hän kun haravoi niitä suunnilleen samaa vauhtia, kun ne tippuvat puista..), eikö olekin ihanan näköistä! Olen kotoisin niin maalta, että vaahtera on minusta yhä eksoottinen puu. Kun olin pieni, kävimme syksyisin pyytämässä kyläkauppiaalta, saisimmeko heiltä vaahteranlehtiä kuivattavaksi, kaupan (joka oli entinen kartano) puutarhassa kun kasvoi kylän ainoa vaahtera. Nyt tuntuu tosi luksukselta, että omassa pihassa on niitä jopa monta!

portaat 1

katu

Tykkään hirmuisesti syksystä, siitäkin huolimatta, että jokainen syksy tuo taas mieleen sen, miten paljon aikaa tähän prosessiimme on mennyt ja tulee vielä menemään.

Älkää muuten käsittäkö väärin, ei elämäni ole jatkuvaa kärsimystä enkä ole lamaantunut odottamaan jotain ihmeellistä, autuaaksitekevää tulevaisuudelta. Tänäkin viikonloppuna olen saanut ison siivous- ja järjestelyurakan tehtyä, leiponut  pitkästä aikaa leipää, valmistanut kaksi herkullista sieni-, quinoa- , kaali- ja ahvenpitoista ateriaa, nauttinut ne rakkaani kanssa kaikessa rauhassa, pelannut scrabblea ja vähän ulkoillutkin, kamera olalla keikkuen.

Juuri tällä hetkellä (kirjoitan tätä sunnuntai-iltana) suurin voimavarani R toteuttaa minulle syntymäpäiväksi antamaansa lahjakorttia: hieroo jalkojani 40 minuuttia (ohessa calvadostarjoilu), minkä jälkeen aion siirtyä makuuasentoon nauttimaan rentouttavasta kasvohieronnasta. Olen erittäin tietoinen siitä suuresta onnesta, joka minua on kohdannut jo pelkästään tuon tyypin löytymisen muodossa. Minun ei siis todellakaan pitäisi valittaa, enkä valitakaan, ainakaan koko ajan :-) !