Yllä oleva on siteeraus kotikaupunkini lastenneuvolan esittelystä. Ikävä kyllä adoptioperheiden kohdalla lause on ilmeisesti tarkoitettu ymmärrettäväksi kirjaimellisesti.

Kun oikeudenkäyntipäivä oli ohi, tarkoituksenamme oli palveluntarjoajan suosituksen mukaan käydä neuvolassa. Neuvolakäynnin ajatus on paitsi kertoa kotikunnan neuvolaan, että tällainen lapsi ylipäätään on olemassa ja tutustua lapsemme tulevaan neuvolantätiin, myös saada yleistietoa taaperoikäisen "normaalista" kehityksestä ja tarpeista: paljonko lapsi syö, nukkuu, liikkuu, kasvaa jne, mitä rokotuksia hänellä pitäisi olla, millaisia vitamiineja jne hän tarvitsee. Suomeen tultuamme emme nimittäin suinkaan pääse neuvolaan heti, vaan vasta lääkärin tekemän maahantulotarkastuksen ja pitkän laboratoriokokeiden listan valmistuttua.

Kun soitin neuvolaan ja kerroin tilanteestamme, sain hyvin ystävällistä palvelua ja peräti kahden tunnin ajan terveydenhoitajalle. Tuntui mukavasti siltä, että olemme virallisestikin jo lapsiperhe, meidän lapsemme nimi löytyy kohta terveydenhoidon tietojärjestelmästä, hän on olemassa muillekin kuin meille!

Varttia myöhemmin minulle soitettiin neuvolasta ja haluttiin perua em. aika, koska "tämä on lastenneuvola ja teillähän ei vielä ole sitä lasta". Määräys perua jo annettu aika oli tullut esimieheltä, joka ei kuitenkaan halunnut tulla itse puhelimeen ja jonka nimeä meille soittanut henkilö ei halunnut minulle antaa. Koska tiedän, että tässä samassa kaupungissa toisessa neuvolassa otetaan adoptioperheet vastaan ennen lapsen tuloa, en suostunut perumaan sovittua tapaamista, ellen saa perumisen perusteluja kirjallisesti. Minulle soittanut henkilö yritti vielä vedota siihen, että äitiysneuvola on niitä äitejä varten, joilla ei ole vielä lasta, ja toivotti sekä minut että R :n tervetulleiksi… kyllä, synnytysvalmennukseen!!

Raskaana oleva nainen käy kotikaupungissamme neuvolassa 10-12 kertaa ennen lapsen syntymää. Lapsen synnyttyä terveydenhoitaja käy kerran kotikäynnillä ja lapsemme tämänhetkiseen ikään mennessä neuvolassa käydään lapsen kanssa keskimäärin 9 kertaa. Adoptioperheen « tukemiseksi » yksi ainoa kerta neuvolassa ennen lapsen tuloa on kuitenkin ilmeisesti liikaa vaadittu. Adoptiolapselle ei kuulemma myöskään laadita yksilöllistä neuvolaseurantaa tai järjestetä "ylimääräisiä" neuvolakäyntejä (tiheämmät käynnit nimittäin loppuvat juuri siinä iässä, jossa lapsemme tulee Suomeen) minkään muun paitsi rokotusten suhteen. Neuvolalääkärin lapsemme kohtaa ensimmäisen kerran viisivuotiaana.

Olen hoitanut eri ikäisiä lapsia ennenkin enkä koe olevani avuton tai täysin tietämätön lapsen hoitoon liittyvissä asioissa. Kun meistä nyt vihdoin on tullut virallisestikin lapsiperhe, kuvittelin kuitenkin ilman muuta, että pääsemme mukaan samojen neuvonta- ja tukipalvelujen piiriin kuin muutkin lapsiperheet. Sen sijaan minulta kysyttiin, emmekö tunne yhtään lapsiperhettä, jolta voisimme kysyä neuvoa ja mainittiin, että kirjallisuuttakin lapsen kehitysvaiheista on olemassa.

Jotenkin tuli mieleen terapia, jonne yritimme joskus lapsettomuushoitojen kaameimmissa vaiheissa päästä : kun kyseisen palvelun nimi oli perheterapia, piti ajanvarauspuhelimen henkilön ensin selvittää*, voimmeko ylipäätään olla heidän asiakkaitaan, koska meillä ei ole lasta ja se taisi olla niin, että perhe tarkoitti lapsiperhettä… siis sen jälkeen kun olin juuri puhelimeen itkien kertonut, että tarvitsemme kriisiapua selvitäksemme lapsettomuuden aiheuttamasta surusta.

Kuten ymmärtänette, ensimmäinen neuvolakäyntimme ei ollut niin kiva kokemus kun se olisi voinut olla. Neuvolantäti oli kuitenkin varsinkin tapaamisen loppua kohti ymmärtäväinen ja sanoi tajuavansa, miksi käynti oli meille tärkeä (mutta korosti silti vielä, etteivät adoptioperheet yleensä ole tervetulleita neuvolaan ilman lasta). Itse sain aika vähän sellaista tietoa, mitä minulla ei vielä ollut, mutta jotain kuitenkin esimerkiksi lapsen kokoon, syömiseen, liikkumiseen ja yleiseen kehitykseen liittyen.

Ne kuuluisat selkä menosuuntaan –rattaat, jotka ostin, joutuivat muuten matkalla meille pieneen peltikolariin ja ovat nyt jossain päin Suomea autokorjaamolla kolariauton takakontissa. Meillä on kuitenkin kantoreppu ja –liina, sänky, vaatteita, hammasharja ja pari lelua. Ja lentoliput.



*)Tähän selvitykseen meni aikaa viikko (mutta saimme sentään mennä terapiaan).