Herkun rytökasa-postauksen innoittaman tartun aiheeseen, jota olen monasti aikonut hieman ravistella. Nimittäin eräskin serkkutyttö väittää sinnikkäästi, että käytän mukamas muulle maailmalle outoja sanoja/sanontoja, jotka eivät 'normaali-ihmisen' sanavarastoon kuulu. Suurimmasta osasta näitä sanoja syytän kiitän itäsuomalaisia juuriani, mutta serkkulikan rääpäle väittää, että kyseessä on isäni, veljeni tai minun ainakin osittain itse keksimiä muotoja. Todistakaapas nyt rakkaat lukijat serkkutytölle (joka liikkuu muuten kommenttilootassanikin joskus ja vielä salanimellä!), että olen aivan normaali itäsuomalainen! Tiedättehän, mitä tarkoittaa:

1) himistä (verbi)

2) noheva (adjektiivi)

3) kikkerikii (adjektiivi)

4) tiitterä (adjektiivi)

5) sepittää (verbi, ei tarkoita esim tarinan keksimistä)

6) popittaa (verbi)

7) ryönä (substantiivi)

8) iletä (verbi)

9) kehtuuttaa (yksipersoonainen verbi)

10) söpöstellii (adjektiivi/substantiivi)


Nyt ei tietenkään tule mitään tämän enempää mieleen, mutta listaa saa jatkaa. Herkun rytökasa oli kyllä itselleni tuntematon käsite, vaikkakin sellainen, jonka merkityksen tiesin heti sanan nähdessäni, vähän niin kuin itse käyttämäni suvikeli, jota täällä lännessä ei kukaan käytä mutta jokainen kyllä tajuaa.

Sitten yksi kysymys koko maailmalle: leikittiinkö kenenkään muun kotona joulun pyhinä (tai milloin tahansa muulloin) Pönttöpoikaa? Siis sitä ihanaa leikkiä, jossa heitetään villasukkapallolla ketsuppipurkkia ja saadaan/menetetään arvonimiä? Jossa paljastuu, että suurin osa ihmisistä on syvällä sisimmässään rojalisteja? Tämä asia on askarruttanut minua jo kauan, koska en tiedä ketään muita kun omia sukulaisiani, jotka kyseisen leikin tuntevat. Silti isoäitini on sitä mieltä, ettei isoisäni keksinyt leikkiä itse, vaan hänenkin kotonaan sitä leikittiin pitkinä pyhinä, kun väkeä oli paljon ja tekemistä vähän.