Kaura vastaili kärsäkysymyksiin eli luetteli mielihajujaan ja sivusi samalla hyvän hajuaistin hyviä puolia. On totta, että monta kertaa hyvästä nenästä on hyötyä*, mutta on siitä haittaakin!


Nokkani on aina ollut herkkä, mutta työssä saamani astman myötä hajuherkkyyteni yltää nykyisin tasolle, jolla siitä ei enää ole pelkkää riemua... jos joudun ilmatilaan, jossa on paljon (varsinkin synteettisiä) hajusteita, en yhtäkkiä pysty hengittämään, jonkinlainen ilmatulppa tukkii henkitorveni ja tuntuu siltä, että tukehdun siihen paikkaan. Vaikka en oikeasti ole vielä koskaan tukehtunut, tunne ei ole miellyttävä. Sen jälkeen, kun olen hetken haukkonut henkeä, alan yskiä hysteerisesti ja lopulta hinkua kuin pieni porsas.

Olen siis yksi niistä, joka kulkee Stokkan alakerran läpi nenäänsä pidellen ja käsi suun edessä, joka joutuu valitsemaan hissiseuransa tarkoin: ei pukumiehiä (partavedet ovat KAIKKI tappavia), ei jakkutätejä / ylipukeutuneita neitejä (suurin osa hajuvesistä ei tapa heti, mutta hajuveden käyttäjät osaavat äärimmäisen harvoin hajustaa itseään tarpeeksi vähän). Jos olen yökylässä paikassa, jossa käytetään kovin hajustettuja pyykinpesu- tai huuhteluaineita, joudun salaa ottamaan lakanat pois ja nukkumaan pelkällä patjalla ja peitolla. Valitettavasti en kestä myöskään osaa aikaisemmin hyvinä pitämistäni hajuista kuten raskaat tuoksuöljyt tai suitsukkeet.

Aikaisemmin kuuluin niihin, joiden mielestä teattereiden järjestämät allergikkojen näytökset (=ei hajuvettä yleisössä eikä savua näyttämöllä) olivat naurettavaa pelleilyä –jos joku ei pientä tekosavua kestä, katsokoon televisiota! Nykyisin jätän suosiolla suurten orkesterien/solistien konsertit tai suositut teatteriesitykset väliin, koska on itsestään selvää, että kun pukeudutaan teatteriin tai konserttiin, mennessä kaadetaan ämpärillinen Fleurs de Hollandea korvan taakse ja roiskitaan sitä myös sen röyhelöpaidan tai mohairneuleen kauluksille, jossa vielä haisevat edelliset Chanel vitoset.

Keväällä istuin Finlandia-talon konsertissa astmapiippu kädessä ja yritin hengittää varovaisesti väistellen takanani istuvan julkimon partavettä ja etuoikealla olevien tätösten hajuvesipäästöjä. Onneksi sain astmakohtauksen vasta juuri, kun kaikki ihmiset nousivat seisomaan väliajan alkaessa (tyypillistä, koska silloin kaikkien hajuvedet lehahtavat ilmatilaan) ja pääsin juosten aulaan hinkumaan.

Minun astmani luokitellaan hyvin hallinnassa olevaksi. Se tarkoittaa sitä, että jos en liikaa altistu voimakkaille hajuille tai pölylle, en tarvitse jatkuvaa lääkitystä. Monilla muilla astma on paljon pahempi, eivätkä he kestä voimakkaita hajuja – synteettisiä tai luonnollisia, hyviä tai pahoja – lainkaan. Tällaisten ihmisten alkaa olla vaikea olla esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä.

On hirveän vaikeaa sanoa toiselle hajuveden liikakäytöstä: jokainen kokeiluni on päättynyt vastapuolen ainakin jonkinasteiseen loukkaantumiseen. Useimmiten hajuveden käyttäjä laittaa mielestään itse hajuvettä todella vähän, mutta keksii kyllä ympäriltään nopeasti jonkun muun, jolla sitä on selvästi liikaa. Toisaalta tilanne muistuttaa sitä, kun huomauttaa toiselle pahanhajuisesta hengityksestä. Koska asialle ei sanomishetkellä yleensä voi tehdä mitään, huomautuksen kohde syyllistyy, eikä tunnelma ainakaan parane siitä, että toinen sitten miettii, että nyt tuo tuossa koko ajan haistelee ja kärsii...

Miettikää siis, hyvät ihmiset, ennen kuin huomenaamulla suihkautatte mielihajuvettänne neuleeseen, joka ei ole vasta pesty! Se haisee vuorenvarmasti vielä edelliseltä hajuvedeltänne. Jos käytätte hajustettua kosteusvoidetta, ette edes tarvitse hajuvettä! Sitä paitsi, kuten Kaurakin totesi, ei ihminen tarvitse hajusteita, ihmisethän tuoksuvat hyvälle!! Nuuhkikaa rakkaimpianne!

 
*) Haistan jo rakennuksen alaovelta, onko pomoni töissä: hän käyttää voimakasta ja raskaan tuoksuista hajuvettä ja paljon neuleita... toisaalta en tiedä, onko tämäkään hyöty: en vielä ole keksinyt, mitä iloa siitä on, että tiedän pomoni olevan töissä.