Lunastan nyt taannoisen lupaukseni kertoilla ruokakokemuksista paljastamalla teille, miten picorocoa eli merirokon jättiläismäistä sukulaista valmistetaan.
Otetaan riittävä määrä tuoreita, mieluiten eläviä picorocoja.
Ne näyttävät kiviltä, mutta niiden sisällä asustaa saksinokkainen merenelävä:
Otetaan tarpeeksi suuri kattila, johon picorocot asetellaan pystyyn, lisätää vettä 2/3 picorocojen korkeus ja keitetään puolisen tuntia (kansi päällä).
Kypsiä picorocoja jäähdytetään hetki, ja niiden sisusmehut kaadetaan talteen. Sen jälkeen tungetaan pikkulusikka rocon suuaukosta sisään, pyöräytetään eliö irti kuorestaan ja kiskotaan saksista ulos (ei välttämättä ole kovin helppoa...):
Nyt picoroco perataan* eli sen pää ja vatsalaukku poistetaan. Tässä se osa, mitä ei syödä:
Loput osat laitetaan paistinpannulle, lisätään oliiviöljyä, pilputtua valkosipulia, sipulia, valkoviiniä ja picorocojen sisällä olleet mehut.
Kuumennetaan muutama minuutti ja nautitaan valkoviinin, paahtoleivän, salaatin ja hyvän seuran kera. Taivaallisen hyvää!
On täällä muutakin tullut syötyä. Koska työpäivät ovat pitkiä (useimmiten iltaseitsemään saakka), en arkena juuri ole salaattia kummempaa kokkaillut, vaan olemme syöneet ulkona. Ravintoloissa on halpaa ja olemme löytäneet muutaman todella mukavan kantapaikan, joissa tulee syötyä melkein joka päivä. Yksi niistä on Confiteria central, jonka sandwichit, salaatit ja kahvi ovat todella hyviä. Siellä, kuten monessa muussakin paikassa olemme hämmentyneinä seuranneet paikallisten suosikkiannosta completoa, joka on jonkinlainen chileläinen versio hot dogista: se sisältää sämpylän sisällä nakin (vienesa), hapankaalia (missä viimeistään näkyy saksalaisten siirtolaisten vaikutus), tomaattia ja runsaasti avokadoa. Koko komeuden päälle pruutataan sinappia (kyllä, suoraan avokadon päälle!) ja majoneesia:
Pakkohan tätäkin oli siis kokeilla! Annos on todellakin completo ja riittää päivän ateriaksi. Yleensä siitä kaivetaan ensin täytteitä haarukalla, kunnes se on saatu kutistumaan kokoon, jonka pystyy tunkemaan suuhunsa. Sitten haukkaillaan; paikalliset ruuttaavat joka haukun välissä lisää majoneesia ja sinappia, minulle riitti vaatimaton majoneesi- ja sinappivuori komeuden päällä... Huomatkaa myös elegantti hodarinpidike: moderneimmissa paikoissa ne ovat muovia, perinteisemmissä puuta. Sisältä completo näyttää tältä:
Sokerikosta päätellen Mustanaamiokin (taistellen samalla tuhmuutta vastaan) muuten syö täällä! :-)
*) Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa hankkia mies, joka on opiskellut riittävästi biologiaa osatakseen perata elukan kun elukan :-)