Eräskin läheiseni pilkkaa minua siitä, että elämässäni on amerikkalaisen tv-tähden tavoin liuta ammatti-ihmisiä, joista voin puhua omistusliitteellä ni , tyyliin terapeuttini. Totta, tapaan tai olen viime vuosina tavannut suhteellisen säännöllisesti vuokraemäntäni, oppilaitteni, kollegojeni ja ystävieni lisäksi perheterapeuttiani, gynekologiani, astmalääkäriäni, fysioterapeuttiani, kampaajaani, sosiaalityöntekijääni, adoptiovalmentajaani, niksauttajaani, kosmetologiani, ja viimeisenä vaan ei vähimpänä energiahierojaani.

Häiriköin jo eräässä kommenttilodjussa aiheesta, mutta hehkutan tätä vielä täälläkin: satuin näkemään erään kampaajan (ei kampaajani, vaan toisen) seinällä mainoksen, jossa kerrottiin japanilaisesta energiahieronnasta. Koska olen viime aikoina tuntenut olevani kroonisesti väsynyt ja täysin tööt, kiinnostuin ja varasin ajan. Kävin hieronnassa ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten. Se oli erittäin miellyttävää, oikeastaan enemmän hyvin kevyttä sivelyä kun painelua, ja sen aikana vaivuin varsin nopeasti nirvana-tyyppiseen rentouden tilaan. Ehkä juuri rentouttavan tunnelman takia vaikutus oli hämmästyttävä:

 

En voi väittää huomanneeni heti mitään, mutta siinä vaiheessa kun olin kotona perjantain työpäivän päälle tiskannut, imuroinut, järjestänyt kaikkialla lojuvat vaatteeni kaappiin, raivannut asuntomme joulukoristeista (ja järjestänyt ne laatikkoihin ja vienyt varastoon!), kuorinut sivusilmällä jääkaappia siivotessani (!!) huomaamani itäneet perunat ja tehnyt niistä vasemmalla kädellä maustekaappia järjestellessäni perunarieskaa, pessyt vessan, tehnyt ruokaa ja käynyt lenkillä ennen kuin lähdin miestäni vastaan asemalle, jouduin tunnustamaan, että minulla oli tavallista enemmän energiaa.



Eilen iltapäivällä kävin toisen kerran tällä energiahierojalla ja tuumin jo mennessäni, että taisin viimeksi kuvitella kaiken. Olin mennyt töihin aamulla ennen klo kahdeksaa, olin väsynyt ja kiireinen ja meinasin perua koko hoidon. Päätin kuitenkin mennä, kun en kehdannut niin lyhyellä varoitusajalla peruakaan. Kuinkas kävikään: palasin hierojalta töihin, jossa puursin innolla tämänpäiväistä luentoani klo 22.30 saakka ilman väsymyksen häivää, palasin kotiin, raivasin pyykit kuivaustelineistä ja vaatteet lattioilta kaappiin, imuroin, tiskasin, luin lehden. Kello oli puoli kaksitoista, olin ollut töissä 14 tuntia ja riehunut kotona hullun lailla, eikä väsyttänyt tippaakaan. Luin sängyssä kirjaa noin puoli kahteen (Anu Mylläri rulaa! siitä myöhemmin lisää) ja pakotin sitten itseni nukkumaan, mikä yllättäen onnistui hyvin: nukuin sikeästi, kunnes heräsin aamulla klo 6.50 pirteänä.

 

Yleensä olen saamaton ja usein, varsinkin pitkien työpäivien ja –viikkojen päätteeksi todella väsynyt. Mieheni väittää, että pyykit, jotka yleensä roikkuvat kuivaustelineissä siihen asti, kunnes otan vaatteet/lakanat/pyyhkeet uudelleen käyttöön, puolipitoiset vaatteet kaikkialla asunnossa, keittiön työtasot peittävät tiskaamattomat tiskit ja tekemättömien töiden venyminen johtuvat vain laiskuudesta*, ja että pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä vaan. Olkoon sitten niin. Energiahierojani saa minuun kuitenkin voimia, joilla suoriudun noista yleensä ylivoimaisista tai ainakin poikkeuksellisen paljon voimia vievistä arkiaskareista tomerasti ja ilolla! Etten sanoisi uskomatonta.

 

*) Mieheni kunniaksi mainittakoon, että hän hoitaa 90% kotitöistä eli yleensä sekä tiskaa että siivoaa, mutta koska hän on tätä nykyä viikot töissä toisella paikkakunnalla, olen katsonut velvollisuudekseni olla jättämättä koko viikon tiskejä ja sotkuja hänen siivottavakseen.