R sanoo minulle usein, että ajattelen aina ruokaa. Useimmiten hän on oikeassa, ja niin tässäkin asiassa, ainakin melkein. Rakastan ruoan laittamista, varsinkin seurassa ja varsinkin ihmisille, joista pidän. Tarkkasilmäinen ystäväni tietää, että rakastan miestänikin ruualla: en ilahdu mistään niin paljon kuin siitä, että hän syö hyvällä ruokahalulla tai kehuu ruokaa. Parasta tietenkin on, jos hän kehuu minun tekemääni ruokaa, mutta onnellistun myös siitä, että hän yleensä pitää jostain ruoasta.

Niinpä keksin ruoka-aiheisen meemin, olkaatten hyvä! Kuten sisareni anoppi laittamattomahkosti totesi kahvipöytään kutsuessaan: Ottakkee, ottakkee, elekääkä vuotatuttako!
(ja jättäkää mielellään kommenttilaatikkooni siitä tieto)

Sitä olet, mitä syöt ?


Mikä on salainen 'kun olen yksin kotona' syömätapasi?

Tonnikalapasta! Ruispastaa, suolaa, vaaleaa tonnikalaa öljyssä (öljy valutetaan pastankeittoveteen), linnunsilmächiliä, oikeaa tai valeruokakermaa/ ranskankermaa. Päälle pitäisi tietenkin elegantisti ripotella juuri raastettua parmesaania, mutta koska sitä ei koskaan ole silloin kun saapuu kotiin kiljuva nälkä vieraanaan, joku kevytjuustoraastekin käy. Jos kotona sattuu olemaa vielä kikherneitä, tölkillinen niitä sopii sekaan.

Mitä ruokaan liittyviä fiksaatioita sinulla on?

Niin pizzassa kun voileivälläkin, juusto kuuluu päällimmäiseksi!



Mitä ruokaa inhoat ja miksi?

Viiliä. Syytän tästä lapsuuden traumoja -oli pakko syödä vaikka se näytti ja maistui ällöttävältä limalta. Vanhempieni kunniaksi on tosin myönnettävä, että viili oli myöhemmin ainoa asia, jota ei ollut pakko syödä jos jotain muutakin oli tarjolla, ilmeisesti minun ja isoveljen inho sitä kohtaan vakuutti aitoudellaan. Toinen inhokkini on varsiselleri, ja sitä inhoan pelkästään pahan maun takia.

Mikä on ällöttävin ruokakokemuksesi?



Ranskalaisen tuttavan luona syöty illallinen. Ruoassa ei ollut varmaan kauheasti mitään vikaa, mutta koska koko hänen asuntonsa oli niin saastainen, menetin kaiken ruokahaluni. Kävin ennen ruokaa hänen keittiössään viemässä jääkaappiin jotain, ja kun räppäsin sinne valot, näin lattialla kuolleiden torakoiden, koiran-, kissan- ja ihmisten ruuan jätteiden seassa juoksevan enemmän eläviä torakoita kun olin koskaan nähnyt kerralla. Meinasin oksentaa saman tien. Pahempaa oli kuitenkin edessä, kun avasin jääkaapin oven; sielläkin oli torakoita, sekä kuolleita että eläviä! Syödessämme torakat rohkaistuivat ja tulivat pöydälle saakka, ja vaikken ollut syönyt koko päivänä, en pystynyt nielemään palaakaan.

Mikä on ihanin ruokakokemuksesi?

Näitä on monia. Jos en laske ravintolakokemuksia, viimeisin ihana ruokakokemus on pohjoisruotsalainen suovvas (saamelaisalueen miedosti kylmäsavustettu poronliha, joka vielä paistetaan pannulla nopeasti viipaleina) herkkutattikastikkeen ja keitettyjen perunoiden kanssa. Yksinkertaista mutta kerta kaikkiaan taivaallisen hyvää. Jälkiruokana oli kanelijäädykettä, josta sillä kertaa ei tullut liian makeaa. Täydellistä talviruokaa, joka on parhaimmillaan pienellä pakkasella auringon paistaessa matalalta sisään keittiöön.

Jos sinun pitäisi todella tehdä vaikutus ihmiseen, josta pidät, mitä ruokaa tekisit?



Jos oikeasti pitää tehdä vaikutus, on parempi turvautua johonkin vanhaan ja hyväksi havaittuun kuin kokeilla mitään uutta ja ihmeellistä. Lisäksi vaikutuskin on oikeampi, jos se, mitä tekee, on todella aidosti oma juttusi. Tekisin metsävömpin* eli ison, umpinaisen tatti-riisipiirakan peruna-voitaikinakuoreen. Mausteeksi laittaisin (kuten kaikkiin ruokiin, joita teen) hivenen chiliä ja täytteen makua pehmentämään omenaa. Piirakka tarjoillaan kera rapsakan salaatin, jossa mielellään on paahdettuja auringonkukan- ja seesaminsiemeniä. Hienoimmillaan piirakassa lukee päällä taikinasuikalekirjaimilla kaunokirjoituksella (mieluiten vanhaa kaunoa) Vömppi.



Kerro ruokaan liittyvä anekdootti, josta on tullut (ainakin sisäpiirin) lentävä lause!

Serkkuni kotona oli tapana, että jos vieraiden läsnä ollessa alkoi näyttää siltä, että ruoka saattaa loppua kesken, perheen äiti sanoo: Ottakaa vain reilusti, keittiössä on runsaasti lisää! Kotiväelle viesti oli: Ruoka loppuu kesken, kukaan ei enää saa syödä! Mystisen tietovuodon seurauksena tarina kuitenkin levisi, ja tätä lausetta käytetään nykyään suvun piirissä tarkoittamaan, että ruoka loppuu, syököön ken ehtii.





*vanhempani (?) keksivät nimen vömppi ruuille, jotka sisälsivät esimerkiksi sieniä, sipulia tai kalaa, jonka he tiesivät aiheuttavan Yäk en syö –reaktion. Yleensä niitä tarjoiltiin jonkinlaisen murekkeen muodossa; sienimureke oli metsävömppi, kalamureke järvivömppi jne. Hyvin maistui. Lisäyksenä mainittakoon, että kyseessä oli meidän lasten taholta enemmän muodon vuoksi kuin oikeasti yököttely (vrt. viili).