Juuri nyt pitäisi kirjoittaa kehittämissuunnitelmaa eikä blogia, tai vaihtoehtoisesti työtodistusta.

Toisaalta tuntuu että olenkin mielelläni pitkään töissä ettei tarvitse ajatella. Sitä, miks kierto ei ala vaikka pitäisi ja mitä jos se ei ala huomennakaan ja entä jos se alkaa perjantaina tai lauantaina kun en viikonloppuna pääse mihinkään ultraan, ja jos se alkaakin vasta sunnuntaina ja onko se niin myöhään ettei hoitoa ehditä tehdä ennen klinikan kesälomia? Ja jos ei niin voi helvetti kun just varasin kauan odotetun matkan heinäkuulle eli silloinkaan ei voi aloittaa, ja elokuussa pitäis taas olla töissä eli silloinkaan ei voi. Sitä, loppuuko tämä koskaan ja uskallanko (uskallammeko) koskaan lopettaa. Sitä, mitä sen jälkeen on jäljellä, jos siis jonain päivänä uskomme ettei tämä koskaan tule onnistumaan.

Olen lapsettomuushoidoissa (tai olemme, mutta puhun nyt omasta puolestani). EN ole mukavuudenhaluinen uusavuton blondi joka halusi elää villiä ja vapaata elämää kolmevitoseksi ja 'siirsi' lasten hankintaa. En myöskään valinnut uraa ja vakituista työpaikkaa ja omakotitaloa ja koiraa ennenkuin 'lapsi sai tulla' enkä ole yksinäinen nainen, joka haluaa siististi lapsen. En ole koskaan ajatellut, että pitäisi olla vakituinen työ, oma asunto tai ura ennen lapsia. Lapseen tarvitaan vain parisuhde ja halu olla kasvattajana ja ottaa vastuu. Tai siis luulin, ettei muuta tarvita. Kunnes katkerasti jouduin huomaamaan, että vaikka osalle teistä kaikki tämä on mahdollista, osa meistä tarvitsee edellisten lisäksi myös valtavan onnenkantamoisen, joka ylittää suuren epätodennäköisyyden koskaan onnistua. Ja rahaa. Ja voimaa. Ja entistäkin paremman parisuhteen.

Odotan, että kierto alkaisi, että saisin jälleen kerran ostaa kuudellasadalla eurolla hormoneja, piikittää itseäni kerran, pari päivässä vatsanahkaan, turvota valtavaksi nestepalloksi, liikkua vaivalloisesti rinnat ja koko vatsan alue kipeinä tunnemyrskyissä alkukesän ensimmäiset kauniit päivät, olla mahtumatta mihinkään kesämekkoihin. Sitä ennen munasarjani pitää katsoa ultraäänellä, sillä sitkeä kysta ilmestyy sinne vähän väliä uudelleen ja estää tai hankaloittaa hoitoja.

Ehkä ei ole realistista odottaa herttaista ja asenteetonta lukukokemusta.