Huomenna pitäisi taas pakkautua taksiin aamulla ja lähteä puksuttelemaan kohti etelää. Periaatteessa on aina mukava päästä välillä muualle vaikka sitten työnkin merkeissä, mutta nyt alkaa tämä tietty työryhmä sen verran tympiä, että jäisin mieluummin kotiin. Lisäksi ärsyttää pitkät päivät (kun lähtee kotoa aamukuudelta ja työt jatkuvat iltakahdeksaan, ei kyllä tarvitse miettiä, miten saisi unta silmään) ja se, että lauantainakin on työpäivä. Kun sunnuntai menee matkustamiseen, tuntuu loppujen lopuksi eniten siltä, että viikonlopu jää väliin :-(.

Eilen katsoin televisiosta 45 minuuttia -ohjelmaa, jossa esitettiin tanskalainen raportti kansainvälisen adoption väärinkäytöksistä Intiassa*. Oksetti ja huimasi. Onneksi meillä on eri kohdemaa, muuten olisimme varmaan lopettaneet prosessin tähän. Pakko kai meidän on vain luottaa siihen, etteivät asiat ole kaikkialla yhtä huonosti?

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Minua pyydettiin tänään uuteen luottamustehtävään, ja vaikka se teettääkin lisätyötä, olen iloinen, että minua pyydettiin. Töissäkin sain hyvää palautetta opiskelijalta, mikä aina lämmittää mieltä (todennäköisesti enemmän kuin opiskelijat ikinä osaavat arvata).

*) Huom! Suomalaiset adoptiopalveluntarjoajat eivät tee eivätkä ole koskaan tehneet yhteistyötä ohjelmassa esitellyn lastenkodin kanssa.