Palasin juuri kotiin (tai siis töihin) sinänsä virkistävältä reissulta eksoottiseen pääkaupunkiimme. Ehdin toimia kylmäkkönä ylioppilasjuhlassa, käydä tapaamassa rakkaita sukulaisia, bilettää, saunoa, tavata armastani ja lopuksi vielä halia kauan kaukana poissa olleita läheisiä.

Ylioppilaalle vein (sattumalta) jokaisen ylioppilaan unelmalahjan eli chilin taimen. Lahjasta tuli loppujen lopuksi keskimääräistä chilintainta hienompi, koska sen mukana nuori isänmaan toivo sai hienon kuvakertomuksen chilin siihenastisista vaiheista:

Matkalla junassa otin sen ruukkuineen pois muovipussista, koska allergiahytissä oli ikkunalauta (eikä yhtään chiliallergikkoa) ja matka kesti neljä tuntia. Se näytti siinä niin somalta, että nappasin uudella kamerallani kuvan.

Sitten luin hesarista, että Finlandiatalossa pääsisi laulamaan Suvivirttä orkesterin säestyksellä ja soitin siltä istumalta kaverille, joka hommasi kutsuvierasliput. Koska en saanut tavaroitani sijoitettua minnekään sitä ennen, chili oli konsertissa mukana, ja koska myös kamera oli edelleen mukana, dokumentoin chilin mm. lämpiössä nauttimassa camparia ja tuoremehua sekä laulamassa suvivirttä.

Konsertin jälkeen istuimme Storyvillen terassilla, ja koska siellä on lämpölamput, ystävämme pääsi taas paistattelemaan, ja pakkohan siitäkin oli kuva napata.

Seuraavaksi siirryimme Urhon pubiin syömään (no okei kyllä me jotain juotiinkin) ja sieltä pitikin jo aika pian kiitää junaan. Mutta kuinka ollakaan, chili ei osannutkaan suunnistaa perässämme itse vaan jäi Urholaan! Härranen aika sentään!

Soitin perään ja pyysin virka-apua tarjoilijalta, joka erittäin avuliaasti lupasi taimellemme ilmaa, vettä ja turvapaikan seuraavaan päivään saakka. Kun chili seuraavana päivänä haettiin, sen nimi oli Urho. Onneksi kamera sentään kulki mukana koko reissun, joten tästäkin saatiin kuva!

Mullat ja ruukku piti vaihtaa ennen kuin lahja siirtyi tulevaan kotiinsa, sen verta törkeästi Urho haisi röökille.

Nuori (todennäköisesti ei ainakaan luonnontieteen opintoihin suuntaava) ylioppilas kertoi, että häntä "eka kerran yhtään kiinnostaa minkään kasvin elossa pysyminen" ja lupasi tehdä kaikkensa, ettei Urho kuole ennen aikojaan.

Nyt väsyttää tajuttomasti. Viime yönä nukuin todella huonosti ja todella vähän: minulle yösijan tarjonneen tuttavaperheen kolmasluokkalainen oksensi puolen tunnin välein viereisessä vessassa (silloin kun ehti sinne saakka), minä makasin sohvalla, kääntyilin ja vääntyilin ja mietin, onko minulla loppujen lopuksi sittenkään hyvä olo, oliko tuo äskeinen alkava vatsanväänne, ei sunkaan mulla ole pikkuisen kipua alavatsassa, söimmekö kaikki kaikkea samaa, riittiköhän se varmasti, että pesin käteni kolmesti saippualla ja kerran antibakteerigeelillä...