Henkilön X täytyy täydentää tiedot tieteellisestä toiminnastaan valtakunnalliseen tietokantaan, jota varten hän tarvitsee käyttäjätunnuksen ja salasanan. Aiemmin käyttäjätunnukset pyydettiin sähköpostitse, mutta "koska olemme siirtyneet paperittomaan toimistoon"*, henkilö X ohjeistetaan täyttämään hakemus, joka löytyy kätevästi elektronisessa muodossa intranetin lomakepankista.

Siihen se kätevyys ja kaikenlainen muukin järjenkäyttö sitten loppuukin.

Näissä huipputärkeissä käyttäjätunnusasioissa koneellinen allekirjoitus (puhumattakaan hakemuksen lähettämisestä liitteenä omasta, salasanalla suojatusta sähköpostista) ei tietenkään riitä henkilöllisyyden varmistamiseksi, joten lomake on tulostettava ja allekirjoitettava käsin. Henkilö X siis tulostaa lomakkeen, johon pyydetään ensin kirjaamaan nimi ja työyksikön nimi.  Sen jälkeen hän jää ällistyneenä tuijottamaan lomakkeen alaosaa, josta pitäisi rastittaa yksi seuraavista vaihtoehdoista:

haluan käyttäjätunnuksen

en halua käyttäjätunnusta

minulla on jo käyttäjätunnus

Siis WTF? Kyseisen lomakkeen nimi on käyttäjätunnushakemus XXXX-tietokantaan. Miksi henkilö, joka A) ei halua käyttäjätunnusta tai B) jolla jo on sellainen, ylipäätään ryhtyisi täyttämään sitä?! Haiskahtaa pahasti siltä, että byrokraatti, joka on keksinyt, että käyttäjätunnusta varten tarvitaan ehdottomasti oma lomake, ei ole keksinyt nimen ja laitoksen lisäksi mitään tietoja, joita oikeasti tarvittaisiin.

Henkilö X rastittaa kuitenkin kiltisti ensimmäisen kohdan ja lukee sen jälkeen ohjeet intrasta: hae lomakkeeseen esimiehesi allekirjoitus ja lähetä se skannattavaksi YYY-osastolle. Henkilö X:n esihenkilö on kuitenkin työmatkalla, ja kun henkilö X tarkistaa, tarvitaanko käyttäjätunnusta varten tosiaan välttämättä esihenkilön nimmari, käy ilmi, että ei. Esimies voi nimittäin allekirjoittaa lomakkeen jälkikäteenkin; kun se on skannattu, se voidaan lähettää hänelle sähköisesti ja hän voi sitten tulostaa ja allekirjoittaa sen ja lähettää taas skannattavaksi… Päätään puistellen henkilö X lähettää lomakkeen skannattavaksi ja jää odottamaan tunnuksia.

Tunnukset tulevat muutaman päivän päästä sähköpostilla (siis sekä salasana että käyttäjätunnus), jonka liitteenä on henkilö X:n alun perin lähettämä (huippusalainen) lomake skannattuna, ja jonka loppukaneetissa mainitaan, että lomake tulee vielä paperiversiona perässä sisäisessä postissa. En ihmettelisi, vaikka käyttäjätunnuksia käsittelevä henkilö olisi printannut "varmuuden vuoksi" myös itselleen oman kappaleen ja aakkostanut sen jonkin mapin uumeniin.

Antakaa mun kaikki kestää!


Etsimättä tulevat mieleeni edellisen työhuoneeni ikkunoiden ulkopuolella olleet huipputekniikan kukkaset eli automaattiset kaihtimet.

Kun aurinko alkoi paistaa, kaihtimet laskeutuivat automaattisesti alas, joskin sietämätöntä kitinää ja natinaa pitäen. Kaihdin pääsi kuitenkin hädin tuskin ala-asentoonsa saakka, kun se jo alkoi kitisten ja natisten rullata itseään takaisin ylös. Tätä jatkui koko päivän aina, kun aurinko paistoi. En ole insenjööri, mutta päättelin, että auringonpaistetta kontrolloiva sensori** oli ilmeisesti sijoitettu sille alueelle, jonka kaihdin laskeutuessaan peitti, jolloin se kaihtimen laskeutuessa aina luuli auringon menneen juuri pilveen... Meidän kerroksessa löydettiin kaamosajasta ja sadepäivistä paljon positiivisia puolia!

AAAaaaaaargh!


*) Jo tämä perustelu on niin uskomaton! Kaikkeen on uudet lomakkeet, koska olemme siirtyneet paperittomaan toimistoon.

**) Ööh... mitäs ne ylioppilaskirjoitusten arvioijat taas ovatkaan? Eikös nekin oo sensoreita? Vai olenko lopullisesti sekaisin?