3-vuotias veljentyttäreni leikki hiirtä ja puri tässä roolissa leikkikaveriaan käteen. Kaveri parahti kivusta, jolloin tytön äiti puuttui asiaan ja selitti, ettei toista saa purra, koska se sattuu, ei edes leikissä eikä leikillään. Tyttö kuunteli ensin, mutta tajusi nopeasti, että tämän asian kuuleminen tarkoittaa sitä, että hänen pitäisi muuttaa omaa toimintatapaansa ja totesi reippaasti: Eikun mee pois.

Elämme informaatioyhteiskunnassa, jossa meitä ympäröivän tietotulvan laajuutta ja ulottuvuuksia on vaikea edes arvailla. Edellisiin sukupolviin verrattuna meillä on aivan erilaiset mahdollisuudet etsiä ja saada käsiimme tietoa itsellemme kaukaisistakin asioista. Jos korvamme ja silmämme ovat auki, törmäämme säännöllisesti uuteen tietoon sellaisistakin asioista, joista jo luulimme tietävämme kaiken tarpeellisen. Tällainen tieto saattaa muuttaa aikaisempia käsityksiämme ratkaisevasti.  Trendipellet ja aikuisopiskelun asiantuntijat puhuvat elinikäisestä oppimisesta. Ihminen on älykäs eläin eikä koskaan opi asioita "valmiiksi" ; kun yhteiskunta ja tilanteet ympärillämme muuttuvat, mekin pikkuhiljaa muutumme.

Autot käyttävät nykyään lyijytöntä bensiiniä, koska olemme viimeisten 50 vuoden aikana oppineet, miten paljon lyijy saastuttaa. Nuori perheenisä keittiön pöydän ääressä tupakka huulessa ja sylivauva polvilla olisi nykyihmiselle shokki, vaikka vain muutama kymmenen vuotta sitten tupakointi sisätiloissa ja lasten läheisyydessä oli arkipäivää. Henkilöä, joka nyky-yhteiskunnassa käyttäisi tieten tahtoen rakennusmateriaalina asbestia, söisi pahoinvointiin talidomidilääkkeitä tai käyttäisi PCB -yhdisteitä sisältävää liimaa pidettäisiin yksinkertaisesti tyhmänä.

Yhteiskunnan muutos näkyy myös kouluopetuksessa. Sitä mukaan kuin tietomme ympäröivästä maailmasta muuttuu, opetamme asioita eri tavalla myös lapsillemme. 2000-luvun maantiedon oppikirjassa ei enää kerrota, että naapurimaamme on Neuvostoliitto tai että Unkarin eteläinen rajanaapuri on Jugoslavia. Olemme oppineet paljon myös itsestämme: lapsia ei enää rangaista nöyryyttämällä heitä nurkkaan, repimällä heitä hiuksista tai korvista tai hakkaamalla heidän rystysiään viivottimella.

Jotkut ihmiset suhtautuvat muutokseen ensimmäisen kappaleen kolmivuotiaan tavoin eivätkä halua tai uskalla kohdata ympäröivän maailman mullistuksia.  Nämä Eikun mee pois –ihmiset ehkä alitajuisesti pelkäävät, että jos muuttaa toimintatapojaan, toiset ajattelisivat heidän aikaisemmin olleen väärässä? Muutosvastarinta on ihmiselle tyypillistä toimintaa: turvallisuudentunne järkkyy, kun joutuu sopeutumaan uuteen.

Kun tajuamme aikaisemman käsityksemme olleen väärä, on houkutteleva vaihtoehto kieltäytyä näkemästä ja kuulemasta, ripustautua epätoivoisesti opittuihin asenteisiin ja uskomuksiin. Helpointa se on silloin, kun voi sulautua osaksi joukkoa, joka uskoo samalla tavoin. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Niin kävi Yhdysvaltojen Etelävaltioissa viime vuosisadan alkupuolella ja natsi-Saksassa vähän myöhemmin.

Sanojenkin merkitys muuttuu. Vaikka äitini lapsuudessa aivan varmasti puhuttiin vajaamielisistä, ryssistä ja neekereistä ilman loukkaamistarkoitusta, näiden sanojen merkitys on nykykielessä muuttunut. Olemme oppineet, millaista historiallista taakkaa ne kantavat mukanaan ja minkälaista maailmankatsomusta ne edustavat. Nämä sanat ovat kauan sitten lakanneet olemasta neutraaleja ja ovat nykykielessä yksiselitteisesti loukkaavia, halusimme sitä tai emme.

On yhtä hyödyllistä hokea "Mut kun sehän on neekerinpusu!" kuin seisoa stop-merkin edessä kiljumassa "Tässä ei ole stop-merkkiä!" Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko vaikka naapurikoulunkin vanhempainyhdistyksen äidit samaa mieltä (kts edellisen kirjoitukseni kommenttiloota), ellei sananvalinta sitten johdu juuri siitä, että eri mieltä oleminen pelottaa. Itsenäistä ajattelua helpompaa on turvautua ympäristön samanlaisiin asenteisiin. Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä: paska ON hyvää!!??