Viikonloppuna kollega kertoi isästään, joka oli tuntemattomasta syystä yllättäen vaipunut koomaan. Ensimmäinen ajatukseni oli: voi että olis ihanaa jos mäkin voisin!

Se, että työmatkat osuvat viikonloppuun, on periaatteessa kätevää, koska ei tarvitse uudelleenjärjestellä kaikkea muuta työtä pois alta. Samalla se on lievästi sanottuna epäkätevää siksi, että viikonloppu jää pitämättä eikä saa levättyä sitäkään vähää. Jos jollakulla on vielä se illuusio (yliopisto-)opettajan työstä, että työn kolme parasta puolta ovat pitkät lomat, pitkät lomat ja pitkät lomat, niin käsityksenne on hieman vääristynyt.

Emme me ennenkään lonkkaa vetäneet, mutta tämä uuden tutkintorakenteen pamahtaminen päälle vanhan ollessa voimassa yhtä aikaa on lisännyt työmäärää kestävyyden äärirajoille.Tällä hetkellä tuntuu siltä, että teemme lukukauden ajan työtä vuorotta ja lomat korjaamme tenttejä ja yritämme valmistautua uuden lukukauden alkuun edes vähän, ettei koko ajan ole paniikki päällä. Oikeata lomaa ei ole olemassakaan, vähintään sähköpostin ulottuvilla pitäisi olla vuorikauden ympäri.

Otan vastaan työtarjouksia mistä tahansa. Paitsi ai niin joo, en otakaan, sosioekonomisen tilanteemmehan pitää pysyä samana niin kauan kun adoptioprosessi on kesken eli vielä pari vuotta...