Olen sivusta seurannut, kuinka työtoverini tappelee työnantajani kanssa äitiyseduistaan. Hän on raskaana eikä kukaan (!!) työpaikalla sen paremmin kuin liitossakaan osaa kertoa, mitä sääntöjä sovelletaan, kun äitiyslomalaisella on kokonaistyöaika. Työnantaja pääsee siis mielensä mukaan soveltamaan epämääräistä sääntöviidakkoa, jossa on runsaasti tulkinnanvaraa. Lisänä sopassa on lapsen syntymä kesän alussa, jolloin kollegani menettää myös lomansa; meidän opettajien lomiahan ei voi siirtää. Koulupuolella tehtäneen yleisesti tässä tilanteessa niin, että jos äitiyslomalle jäädään kesällä, töihin palataan vastaavasti heti seuraavan kesän alussa, usein siis suoraan (palkalliselle) lomalle. (Mikä taas on aina yhtä mukava temppu sijaiselle...) Kokonaistyöaika kuitenkin näyttäisi aiheuttavan sen, että jos (=kun) työnantaja ei halua tällaiseen järjestelmään suostua, työntekijälle keksitään jotain muita töitä (kun opetusta siis ei ole) kesän ajaksi, jos hän päättää palata töihin. Tällöin äiti siis menettää sekä edellisen vuoden että seuraavan vuoden lomansa.

Toki mainittu äiti saa äitiyslomaltaan työnantajan maksaman palkan ja lisäksi Kelalta pienen korvauksen kesälomien menettämisestä. Häntä kuitenkin jurppii palkallisen loman menettäminen: äitiyslomahan ei ole lomaa. Tällä hetkellä työtoverini on ilmoittanut olevansa "töissä" synnytykseen asti (kesällä, kun opetusta ei ole ja menneen vuoden työt on jo tehty), eikä jääkään äitiyslomalle säädettyä 30-50 vrk ennen laskettua aikaa. Tällöin hän voittaa synnytystä edeltävän ajan palkan itselleen, kun palkallinen äitiysloma taas vastaavasti pidentyy loppupäästä*.

Toki ymmärrän, että jokainen ottaa itselleen joka pennin, minkä irti saa, eihän kenelläkään mielestään ole liikaa rahaa. Silti en voi olla vertaamatta työtoverini tilannetta omaani -ja kiristelemättä hampaitani vihaisena.

Miksi me adoptioäidit emme saa äitiyslomaa lainkaan? Emmekö me tarkkaan tutkitut, koulutetut ja syynätyt lainsäätäjän mielestä sitten kuitenkaan ole "oikeita" äitejä? Mihin asiantuntijalausuntoon perustuu se, että lapsi, joka joutuu rakentamaan kaiken kokemansa jälkeen kiintymyyssuhteen uusiin vanhempiinsa ja sopeutumaan aivan uuteen eliympäristöön, kieleen ja kulttuuriin, saa perheeseen syntyvää lasta lyhyemmän ajan sopeutua uuteen kotiinsa? Miksi me, joiden lapsenhankinta maksaa tsiljoonakertaisesti biolapseen verrattuna, joudumme vielä taloudellisestikin huonompaan asemaan? Onko se tasa-arvoa, että työnantaja saa vapaasti päättää, maksaako adoptiovanhemmalle palkkaa kolmen ensimmäisen vanhempainvapaakuukauden ajan?
Niin, ja ettei tärkein unohtuisi, missä tässä lainsäädännössä näkyy lapsen etu? Ainahan me vanhemmat jotenkin pärjäämme.

Haloo, uusi eduskunta, järki käteen! Miettikää vähän, millaisen prosessin käymme läpi saadaksemme perheeseemme lapsen, miksi meitä pitää rangaista vielä tällaisilla käytännön kurinpitotoimilla? Uusi lainsäädäntö vielä kärjisti meidän ja biovanhempien välillä olemassaolevaa eroa eikä ainakaan paranna työnantajan asennetta adoptoivia kohtaan: adoptioäidin vanhempainvapaa tulee nyt työnantajalle bioäitiin verrattuna 25% kalliimmaksi.
En tarvitse ennustajanlahjoja voidakseni arvata, mihin päätökseen oma työnantajani tässä asiassa (ja taloudellisessa tilanteessa) tullee.

Toisaalta, voiko
muuta odottaakaan kansanedustajilta, joiden itse itselleen määrittämällä palkalla kyllä helposti rahoittaa adoptioprosessin ja vanhempainvapaan joutumatta taloudelliseen ahdinkoon?


*) Saman henkilön miesystävä asuu eri paikkakunnalla ja aikoo siirtyä kesäksi kirjoille kollegani asuntoon (muuttamatta siis sinne oikeasti) saadakseen oikeuden isyyslomaan ja -rahaan -mutta aikoo muuttaa heti syksyllä takaisin, ettei menetä asukaspysäköintioikeutta kotikaupungissaan...!