Kerronpa esimerkin huonosta psykologista (P), nimiä mainitsematta ja ihan vain siksi että ottaa päähän.

Sain viime viikon työreissullani kunnian osallistua P:n vetämään työryhmään, jossa aiheena piti olla työssä jaksaminen. Aloitimme sillä, että P ehdotti meille (noin 10 hengen ryhmä kasvatusalan ammattilaisia) ns. aarrekartan tekemistä. Ko. kartan tarkoitus oli kartoittaa unelmiamme ja auttaa meitä toteuttamaan ne. Ryhmän jäsenet olivat kuitenkin P:n suureksi harmiksi haluttomia värkkäämään aarrekarttoja P:n paikalle raijaamista pumpulitupoista, serpentiinistä ja lehtileikkeistä, jolloin hän kertoi 'aistivansa ryhmästä lievää vastahakoisuutta' ja lopulta pienen keskustelun jälkeen antoi meille uuden tehtävän, joka ei tosin myöskään liittynyt työssä jaksamiseen mitenkään.

Uutena tehtävänä oli kirjoittaa paperille 10 hyvää ja 10 huonoa puolta/ongelmaa itsestämme. P poistui itse paikalta ja me teimme työtä käskettyä. Hetken päästä hän saapui kantaen suurta roskista (huoneessa oli jo pieni roskis) ja pyysi meitä tulemaan yksi kerrallaan roskiksen luo sen paperin kanssa, johon olimme kirjoittaneet huonot puolemme. Ensimmäinen henkilö, jota hän osoitti, sanoi kuitenkin kirjoittaneensa samalle paperille sekä huonot että hyvät puolensa, jolloin P veti herneen nenäänsä ja alkoi kimittää että ne olisi TIETENKIN pitänyt kirjoittaa eri paperille. No, joku totesi siihen ystävällisesti, että se olisi kannattanut mainita meillekin, jolloin hän silminnähden raivostui entistä enemmän, repi itse tyhjän paperin palasiksi, kantoi palaset pöydälle ja käski kopioida huonot puolet näille lapuille. Jo pienen hilpeyden vallassa teimme työtä käskettyä. Sitten P taas osoitti jotakuta ja pyysi hänet roskiksen viereen. Kuten tässä vaiheessa olimme jo hepulin partaalla arvanneet, tehtävä huipentui siihen, että lapuille kirjoitetut huonot puolemme rytättiin ja heitettiin jättimäiseen roskikseen. Siitä huolimatta, että pikkasen tuppasi naurattamaan, koimme kasvavaa ärtymystä. P:n mielestä ilmeisesti ongelmiemme olisi pitänyt vertauskuvallisesti kadota, kun ne rytättiin (alkuperäinen tarkoitus oli kai repiä paperi roskikseen, liekö sillä olisi ollut ylimaallisempi vaikutus?) roskikseen, ja meidän olisi pitänyt kiittää ja poistua uuden, vahvan itsetuntomme kanssa ongelmattomina ja tyytyväisinä.

Kertokaa rakkaat ystävät, miten on mahdollista, että jollekin MAKSETAAN tuosta?? Uskallanpa arvata, että jonkin verran suurempaa tuntipalkkaa kun itselleni. Millaista naistenlehtipsykologiaa niille oikein opetetaan kun psykologi kehtaa edes vetää tuollaista aikuisille ihmisille?? Tai kenellekään ylipäätään? Erityisen vihainen olen niiden puolesta, joilla on oikeita ongelmia. Huomattavasti parempi vertauskuva olisi ollut nostaa maton kulmaa ja pyytää lappamaan rytätyt paperitollot sinne.