Kerronpa esimerkin huonosta psykologista (P), nimiä mainitsematta ja ihan vain siksi että ottaa päähän.
Sain viime
viikon työreissullani kunnian osallistua P:n vetämään työryhmään, jossa
aiheena piti olla työssä jaksaminen. Aloitimme sillä, että P ehdotti
meille (noin 10 hengen ryhmä kasvatusalan ammattilaisia) ns.
aarrekartan tekemistä. Ko. kartan tarkoitus oli kartoittaa unelmiamme
ja auttaa meitä toteuttamaan ne. Ryhmän jäsenet olivat kuitenkin P:n
suureksi harmiksi haluttomia värkkäämään aarrekarttoja P:n paikalle
raijaamista pumpulitupoista, serpentiinistä ja lehtileikkeistä, jolloin
hän kertoi 'aistivansa ryhmästä lievää vastahakoisuutta' ja lopulta
pienen keskustelun jälkeen antoi meille uuden tehtävän, joka ei tosin
myöskään liittynyt työssä jaksamiseen mitenkään.
Uutena
tehtävänä oli kirjoittaa paperille 10 hyvää ja 10 huonoa
puolta/ongelmaa itsestämme. P poistui itse paikalta ja me teimme työtä
käskettyä. Hetken päästä hän saapui kantaen suurta roskista (huoneessa
oli jo pieni roskis) ja pyysi meitä tulemaan yksi kerrallaan roskiksen
luo sen paperin kanssa, johon olimme kirjoittaneet huonot puolemme.
Ensimmäinen henkilö, jota hän osoitti, sanoi kuitenkin kirjoittaneensa
samalle paperille sekä huonot että hyvät puolensa, jolloin P veti
herneen nenäänsä ja alkoi kimittää että ne olisi TIETENKIN pitänyt
kirjoittaa eri paperille. No, joku totesi siihen ystävällisesti, että
se olisi kannattanut mainita meillekin, jolloin hän silminnähden
raivostui entistä enemmän, repi itse tyhjän paperin palasiksi, kantoi
palaset pöydälle ja käski kopioida huonot puolet näille lapuille. Jo
pienen hilpeyden vallassa teimme työtä käskettyä. Sitten P taas osoitti
jotakuta ja pyysi hänet roskiksen viereen. Kuten tässä vaiheessa olimme
jo hepulin partaalla arvanneet, tehtävä huipentui siihen, että lapuille
kirjoitetut huonot puolemme rytättiin ja heitettiin jättimäiseen
roskikseen. Siitä huolimatta, että pikkasen tuppasi naurattamaan,
koimme kasvavaa ärtymystä. P:n mielestä ilmeisesti ongelmiemme olisi
pitänyt vertauskuvallisesti kadota, kun ne rytättiin (alkuperäinen
tarkoitus oli kai repiä paperi roskikseen, liekö sillä olisi ollut
ylimaallisempi vaikutus?) roskikseen, ja meidän olisi pitänyt kiittää
ja poistua uuden, vahvan itsetuntomme kanssa ongelmattomina ja
tyytyväisinä.
Kertokaa
rakkaat ystävät, miten on mahdollista, että jollekin MAKSETAAN tuosta??
Uskallanpa arvata, että jonkin verran suurempaa tuntipalkkaa kun
itselleni. Millaista naistenlehtipsykologiaa niille oikein opetetaan
kun psykologi kehtaa edes vetää tuollaista aikuisille ihmisille?? Tai
kenellekään ylipäätään? Erityisen vihainen olen niiden puolesta, joilla
on oikeita ongelmia. Huomattavasti parempi vertauskuva olisi ollut
nostaa maton kulmaa ja pyytää lappamaan rytätyt paperitollot sinne.
tiistai, 13. syyskuu 2005