Tällä viikolla erään läheisen henkilön monen lapsettomuushoidon jälkeen vihdoin alkanut raskaus päättyi keskenmenoon. Hänen raskautensa aikana olin yllättänyt itsenikin sillä, että olin ollut todella pitkästä (tarkoitan melkein viittätoista vuotta!) aikaa oikeasti, aidosti iloinen jonkun toisen raskaudesta.

Huonot uutiset kuultuani jouduin lähes shokkitilaan enkä osannut muuta kun itkeä surkeasti nyyhkyttäen kunnes meinasin tukehtua omaan itkuuni. Heti sen jälkeen minut valtasi musertava huono omatunto -aalto: itkinkö sittenkin oikeasti omia, menetettyjä lapsiani? Hirveää, enkö osaa koskaan irrotautua omasta navastani ja samaistua toisen tilanteeseen?

Kun puhuin keskenmenosta yhteisen ystävämme kanssa, hän totesi jotenkin syyllisen oloisena, ettei tietenkään osaa minun laillani ymmärtää, mitä ystävämme on käymässä läpi... mutta enhän minä tiedä, miltä keskenmeno jostain toisesta ihmisestä tuntuu! Päinvastoin, koen syyllisyyttä siitä, etten pysty samaistumaan häneen, vaan elän uudelleen omaa tragediaamme.

Vietin iltapäivän ensinmainitun ystäväni kanssa. Hän ei halunnut jäädä kotiin muttei jaksanut olla töissäkään, joten livistimme molemmat. Kävimme tyhmissä kaupoissa katsomassa kaikenlaista hölmöä, emmekä lopulta ostaneet muuta kuin sukkia ja alushousuja. Olimme yhtä mieltä siitä, että valkoiset alushousut ovat masentavia, muuten emme puhuneet vakavia.

Puhuimme myös siitä, että vaikka rahaa menee moneen asiaan ja vaikka meillä ei kummallakaan ole varsinaista taloudellista hätää, jotenkin se, että lapsettomuushoidot ovat niin kalliita, v****taa erityisen rankasti. Jos hoito onnistuisi ja rahalla 'saisi' jotain, tilanne olisi tietenkin päinvastainen: hinnalla ei olisi edes merkitystä, se olisi moninkertaisesti sen arvoista.

Kerran ennen euroaikaa eräs opiskelijani selitti, että sähköinen käteiskortti (jonkinlainen Visa elektron, ranskaksi porte-monnaie electronique) on carte à puce dans laquelle on peut charger et recharger des francs et des sentiments (=sirukortti, johon voi ladata frangeja ja tunteita. Opiskelija siis sekoitti kaksi sanaa keskenään: centime= frangin sadasosa (penni), sentiment=tunne).

Niinpä.