Olen viettänyt viime päivät salalomaa vanhempieni luona. Nettiyhteys on hidas eikä muutenkaan ole tullut koneella istuskeltua -olen nimittäin harrastanut ulkoilua, korttipelejä, leivontaa, sudokuja, scrabblea ja muuta puuhastelua täysin rinnoin. Uusin urheiluharrastukseni on ns. kurkikävely: kun jäällä on vettä n. 30 cm ja liukasta, on pakko kävellä hitaasti ja jalkoja nostellen, ettei vesi mene (pitkävartisen, hait jäi mantereeseen) saappaan suusta sisään. Kahden kilometrin matkalla mantereelta tänne saa jo aika mukavan reisitreenin.

Koiran puute (viimeisin kuoli syksyllä :( eikä isäni halua enää uutta) vaivaa, mutta sitä hieman helpottaa uusi 'lemmikki' : viirupöllö Viiru. Se ei ole aivan kesy, mutta tulee keittiön ikkunan taa lintujen ruokintamökin katolle istumaan ja pyydystää telineen alapuolelta isäni riemuksi myyriä, jotka taasen syövät telineeltä pudonnutta kauraa (meillä maalla linnut siis tosiaan jopa syövät niitä, kun eivät ole tottuneet herraskaisiin auringonkukansiemeniin niin kuin kaupunkilaiskollegansa). Pöllö ei tunnu pelkäävän meitä lainkaan, päin vastoin se on aika kunnioitettaavn kokoinen ja jopa pelottava kynsineen. Jos osaisin (edit:haa!), laittaisin tähän kuvan, koska olen saanut lukuisia loisto(?)-otoksia aikaiseksi. [kuva on otettu ikkunan läpi eikä ole siksi ihan tarkka]

63249.jpg

Tänään istuin äidin kanssa aamupalalla (ja aamusudokulla) ikkunan ääressä, kun Viiru sai maasta napattua saaliikseen lumikon silmiemme edessä. Näytelmä muuttui samassa hetkessä vielä jännittävämmäksi, kun paikalle ilmestyi kuin tyhjästä varpushaukka, joka yritti viedä Viirun suusta juuri napatun saaliin! Yritys ei onnistunut, mutta molemmat jäivät vierekkäisiin puihin toisiaan tuijottamaan (Viiru lumikon äkkiä syötyään), jopa niin pitkäksi aikaa, että ehdimme vallan mainiosti suorittaa lajitarkistuksen kiikarin ja lintukirjan avulla.

Yhtään ei huvittaisi huomenissa palata maalikylille.