hlö X: Te ootte kuulemma vaihtanu adoptiomaata?

jospa: Joo… [selitystä maanvaihdon syistä, rivien välissä sellainen olo, että miks mun pitää tätä kellekään  selittää, mutta koska tunne siitä, että jotenkin se on pakko kuitenkin selittää, on vahvempi, selitän silti, ja tunnen itseni idiootiksi ja lapsikauppiaiden asiakkaaksi mutten silti osaa lopettaa]

hlö X: Just…  nehän on muuten tosi kauniita ne etiopialaiset, eikös Naomi Campbellkin…

En ikinä tiedä, mitä tuohon pitäisi sanoa. Kiitos? Joo, niinhän ne kuulemma on? Ihanko totta? (viimeisintä en ole vielä kokeillut, en sentään ole halunnut ihan suoraan v****lla kenellekään.)

Minua jostain syystä ärsyttää kamalasti tulevan, mahdollisesti vielä syntymättömän lapsemme ulkonäön ihannointi etukäteen. Vaikka kukaan ei sano suoraan mitään siihen viittaavaakaan, koen sen yritykseksi jotenkin lohduttaa meitä (siitä, että lapsi ei ole biologisesti meidän? että hänen ihonvärinsä on poikkeava? että hän erottuu joukosta?).

Ihmisillä, jotka kuulevat maanvaihdosta tuntuu olevan pakonomainen tarve alkaa välittömästi selittää meille, kuinka heidän K-kauppiaansakin serkun kaiman lapsenvahdin sedällä on adoptiolapsia Etiopiasta ja voi että on nättejä ja siroluisia tyttöjä molemmat! Heillä on kavereitakin vaikka kuinka paljon!  Ja niin hyvin ovat sopeutuneet, ei minkäänlaisia ongelmia missään vaiheessa! Tämänkin koen jonkinlaisena verhottuna lohdutuksena (siitä, että mustaihoisen lapsen kanssa sitten yleensä olisi odotettavissa erityisen paljon sosiaalisia tai sopeutumisongelmia?).

Suutun myös itselleni, kun tulkitsen ihmisten aivan varmasti pelkkää hyvää tarkoittavia kommentteja noin. Ei minulla tietenkään ole mitään sitä vastaan, että lapsemme on mahdollisesti kaunis, älykäs, lahjakas, liikunnallinen tai notkea. Silti tekisi mieleni provosoida hieman, ja kommentoida jonkun raskausuutisia sanomalla, että eihän se teidän suvun hörökorvataipumus välttämättä periydy, tai että olihan Armi Aavikkokin suomalainen, teidänkin lapsesta saattaa hei tulla ihan ihmisen näköinen tai että voihan siitä tulla ihan sosiaalinenkin ihminen, vaikka teidän suku on muuten niin läpeensä umpimielistä väkeä...

Ärsyynnyn ennen kaikkea omaan itseeni siksi, että tajuan kelaavani aivan liikaa, millaisia ongelmia lapseni tulee ihonvärinsä takia kohtaamaan ja siksi ”luen” näitä ajatuksia myös ulkopuolisten kommenteista. Pahimpina päivinä ehdin pelätä samaan syssyyn kaikkea koulukiusaamisen aiheuttamien alemmuuskompleksien ja liian ihailun aiheuttaman k***n päähännousun välillä. Angstaan jo nyt sitä, miten en voi tarpeeksi suojella lastani idioottien rasistisilta kommenteilta tai automaattiselta liiallisen huomion (positiivisen tai negatiivisen) kohteeksi joutumiselta.

Nyt, kun olen varmasti pelottanut kaikki ikinä kenenkään adoptiolapsen ulkonäöstä tai muista ominaisuuksista kommentoineet hiljaisiksi (tai raivoihinsa?), haluan vielä korostaa, että ymmärrän teitä. Ymmärrän, että tajuatte meidän käyneen läpi todella raskaan prosessin maanvaihdon ja kaiken sitä edeltävän kanssa. Ymmärrän, että haluatte tukea meitä ja sanoa jotain positiivista. Uskon, että ehkä tekin tiedätte, että saatan ymmärtää kaiken väärin ja manaatte hiljaa, että ei sille voi sanoa yhtään mitään, se kääntää kaiken jotenkin negatiiviseksi.

Sori.Mulla on varmaan joku härö.

En todellakaan tiedä, mitä minulle pitäisi sanoa. Jos ette sano mitään, loukkaannun nimittäin siitäkin.

Ainoa asia, minkä tiedän, on se, että haluaisin niin hirveästi jo sen lapsen, ettei tarvitsisi ajatella ja toivoa sitä koko ajan. (Tai oikeastaan olla ajattelematta: en uskalla toivoa, etten sitten taas pety kun se ei koskaan kuitenkaan tule. )

(Tästä tuli vähän sekavaa, ehkä editoin vielä myöhemmin, ehkä en.)