Kuten olen aiemminkin kertonut, harrastin ennen vanhaan juoksemista. Juoksuni pysäytti sitkeääkin sitkeämpi penikkatauti (kuinka sopiva nimi meikäläistä vaivaavalle taudille...) eli luukalvon tulehdus molemmissa jaloissa. Olen kuitenkin kaivannut juoksemista, välillä miedommin (koska on tietenkin ollut helppoa plösähtää ja tottumus liikkua karisee liiankin nopeasti...) ja välillä hirveästi. Varsinkin keväisin tuntuu siltä, että haluaisin kirmata lenkkipolulle valoisina iltoina, tuntea itseni taas oman kehoni rouvaksi ja loikkia jäntevänä ja voimakkaana kohti auringonlaskua mielimusiikin siivittäessäni matkaani... No okei, jäntevyys ja voima ovat tällä hetkellä kaukana minusta, mutta silti.

Nyt kun R on poissa, illat, jotka aiemmin loppuivat liian aikaisin, ovat tuntuneet pitkiltä ja yksinäisiltäkin. Etten tulisi löhönneeksi telkkarin edessä joka ilta, olen alkanut käydä taas säntillisemmin lenkillä. Ihan salaa ja varovasti olen parina iltana kokeillut juoksemistakin, ja vaikka sääriin alkaa heti sattua, olen nyt päättänyt, että kokeilen, pystyisinkö kivusta* huolimatta jatkamaan. Eilen juoksin ehkä vajaan kilometrin ja pelkäsin, että tänään sattuu hirveästi, mutta arvatkaas mitä: ei sattunut edellistä päivää enempää. Eikä tullut edes rakkoja (mikä taas todennäköisesti johtuu siitä, että juoksin vanhoilla juoksukengilläni, enkä niillä goretex-jalantappajilla, joista voi lukea siinä äsken linkkaamassani kirjoituksessa). Anyway: tästä rohkaistuneena laukkasinkin tänään sitten 45 minuutin lenkin! Kopoti kopoti!

Jo nyt tuntuu siltä, että vähempikin olisi ehkä riittänyt (tätäköhän se sosiaalitäti tarkoitti, kun kirjoitti kotiselvitykseemme, etten aina harkitse loppuun saakka tekemisiäni?), mutta jos huomenna tai vaikka parin päivän päästä pystyn taas juoksemaan edes vähän, aion sinnillä aloittaa juoksemisen uudelleen. Ja jos se ei onnistu, niin kai sitten tyydyn kävelemiseen ja katson kaihoisasti ohi juoksevia lenkkeilijöitä..

Wish me luck!

Yhdessä toisessa asiassakaan en ole aivan pysytellyt kohtuudessa. Nimittäin olin päättänyt, etten tänä keväänä tuhlaa aikaani tai rahojani puutarhaan, kun kerta olemme itse poissa melkeen koko kesän. No, tänään oli kuitenkin tosi hyvä ilma ja tulin vähän möyrineeksi kukkapenkeissä... ja sitten tulin muistaneeksi, että nyt on kauppojen sunnuntai-aukiolo ja että tänne on avattu uusi Plantagen... mutta olin sentään melko maltillinen, vai mitä? :-)

1241385029_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

*) Silloin, kun tulehdus on kunnolla päällä, ei todellakaan pysty juoksemaan yhtään, mutta nyt siis tuntuu kyllä sellaista kipua, että irvistyttää, mutta kuitenkin pystyy jatkamaan.