Vietimme R :n ja pienen sukulaisjoukon kanssa joulua ihanissa maisemissa, joihin kuuluivat ihka oikeat lumikinokset (kuvitelkaa itse, en ottanut kameraa mukaan) ja rapiat 10 astetta pakkasta. Kun illalla meni ulos, oli aivan hiljaista, mistään ei kuulunut autojen ääntä eivätkä mainosvalot vilkkuneet. Päivisin laskimme mäkeä, hiihdimme ja pelasimme pelejä. Lisäksi laitoimme ruokaa, söimme sitä ja saunoimme. Aatto sujui mökissämme rauhallisesti, vaikka illan suussa pukki soitti ja kertoi koiran pillastuttaneen porot niin pahanpäiväisesti, ettei hän saanut niitä pysähtymään, vaan joutui nakkaamaan lahjat pulkassa viereisen mäen alle. Seurueeseen kuuluneen nelivuotiaan on tuskin koskaan nähty pukeutuvan aivan itse niin nopeasti kuin tämän puhelun jälkeen… ☺

Tästä pääsemmekin sujuvasti joulun ikävään puoleen eli siihen liittyvään kulutushysteriaan. Tänäkään jouluna en voinut muuta kun mykistyneenä seurata, miten muutaman vuoden ikäinen lapsi sai kymmeniä ja taas kymmeniä joulupaketteja, jotka sisältävät toinen toistaan turhempaa muoviromua. Lopulta lapsi oli niin hysteerinen, ettei jaksanut avata paketteja edes loppuun saakka, vaan siirtyi jo yhden kulman revittyään seuraavaan...

On uskomatonta, missä määrin ihmiset työntävät toisilleen paketoituna turhaa tavaraa vain, koska on joulu. Onneksi lahjominen aikuisten kesken oli meillä varsin maltillista. Itse yritin tänä jouluna minimoida kaiken turhan kuluttamisen : kierrätin vuoden aikana hankkimani ja lukemani kirjat joululahjoina eteenpäin, minkä lisäksi annoin muutaman itse tehdyn (vaate)lahjan. Ne kummilapset, joita en jouluna kohdannut, jäivät ilman lahjaa, koska en halua olla (pelkkä) lahja-automaatti.

En kiistä, etteikö lahjoja olisi kiva saada tai antaa. Eniten ilahduttaa, jos itse osaa antaa juuri oikeanlaisen lahjan, täyttää pienen toiveen tai miksei isommankin. Saan esimerkiksi perinteisesti kummisedältäni kuivattuja sieniä ja äidiltä villasukat, ja ilahdun niistä aina yhtä paljon. Luojan kiitos nykyinen anoppini ei harrasta joululahjoja, ex-anopilta sain nimittäin aina jotain enemmän tai vähemmän hirveää (ei tarkoituksella siis, mutta kun makunsa oli niin totaalisen erilainen) ja tarpeetonta.

Tähän väliin huomautan, että minä siis pidän joulusta.

R taas suhtautuu jouluun hyvin angstisesti. Hän näkee joulussa vain turhaa kuluttamista eikä halua suostua käytöksellään edesauttamaan sitä. Vaikka R nauttii yleensä esimerkiksi sosiaalisesta kanssakäymisestä sukulaisten ja ystävien kanssa, hän ei jouluna haluaisi olla sosiaalinen, koska hän luulee sitä odotettavan häneltä vain joulun takia. Hän ei halua yhtäkään lahjaa, ei halua tehdä mitään perinteisen jouluista* eikä haluaisi nauttia mistään jouluun liittyvästä, vaikka yleensä sitten kuitenkin tulee nauttineeksi. Ikävää tässä on se, ettei muidenkaan ole helppo nauttia sellaisesta, joka selvästi aiheuttaa yhdelle ahdistusta. Joulutunnelmamme pelasti ehkä se, että joulupukki oli saanut vihjeen tästä lahjavihamielisestä joulunviettäjästä, eikä pukinkontista kopissut R:lle juuri mitään ☺.

Minulle joulun suurin haaste on osata suhtautua R:n jouluangstiin niin, ettei se pilaa omaa jouluani. Oikeastaan en ymmärrä, miksi joulusta pitää tehdä niin suuri numero. Jos itse ei halua saada eikä antaa joululahjoja, ei kukaan siihen pakota. Eikö joulunpyhiin voi suhtautua niin, että menemme nyt muutamaksi päiväksi olemaan yhdessä sukulaisten ja oman perheen kanssa? Minusta joulussa tärkeintä on juuri läheisten kanssa yhdessäolo ja rauhoittuminen sekä kaikenlaisen stressin välttäminen, jouluperinteet kun ovat perinteisesti meillä muutenkin aika vähissä. Nykytilanteessa minä stressaan sitä, että R stressaa sitä, että tunnelmassa on joulustressin merkkejä ja ahdistuu.

Emme vietä erityisen kristillistä joulua. Emme käy kirkossa, emme lue jouluevankeliumia, emmekä siunaa ruokaa. Joululauluja kyllä laulan mielelläni ja vähiin perinteisiin kuuluu mm. moniäänisenä laulettu joulutervehdys isän äidille (ja tänä vuonna vähän muillekin : äiti ja isä viettivät joulua siskon luona kotipaikkakunnallaan, koska äidin kunto ei oikein vielä salli matkustamista ja/tai stressiä). Yhdessäolon tärkein muoto on pelaaminen: pelaamme korttia ja erilaisia lautapelejä käytännössä koko sen ajan, mikä saunomiselta, ulkoilulta tai syömiseltä liikenee.

Niin, se syöminen. R:n mielestä jouluruokien hankkiminen ja raahaminen paikalle kassikaupalla on suurta tuhlausta ja kerskakuluttamista. Minustakaan jouluruoan ei tarvitse olla mitään ylellistä tai superhienoa eikä sitä tarvitse olla hirveitä määriä, mutta nautin kyllä jouluruokien suunnittelemisesta ja kokkaamisesta. Tänä vuonna söimme kalaa, sieniä, riistaa ja juureksia (R :n mielestä liikaa, minusta ihan sopivasti (kai jokainen osaa rajoittaa omaa syömistään halujensa mukaan?)). Jouluinen alkupalapöytä tai jälkiruoat eivät ole koskaan kuuluneet sukumme perinteisiin. Emme myöskään syö tauotta suklaata tai muuta makeaa, koska niitä ei yksinkertaisesti tee erityisemmin mieli.

Edellä kuvaamani kuulostanee jonkun mielestä ankealta, mutta joulumme oli lopulta oikein jouluinen, lokoisa ja kaikin puolin onnistunut. Lahjojen kanssa ei erästä pientä henkilöä lukuunottamatta liioiteltu, ruoka oli hyvää ja meillä oli mukavaa. Ainoa ikävä puoli oli R:n etukäteisahdistus ja perinteinen jouluflunssa, josta muu seurue kärsi jo jouluna, mutta me nyt joulun jälkeen :-(.

Mutta.

Kertokaapa, armaat lukijat, miten pystyisimme tulevaisuudessa viettämään sellaista joulua, josta molemmat nautimme? Miten voimme sitten joskus estää sen, että tutut ja sukulaiset antavat lapsellemme hirveät määrät turhaa tavaraa joka joulu? Minulle ei ole ongelma viettää joulua omalla porukalla kotona, mutta jos teemme sen siksi, että meidän on pakko, se alkaa ahdistaa. Minä en halua eristäytyä jouluna ja toivoisin lapsemmekin pääsevän nauttimaan sukumme perinteisestä joulusta. Toisaalta en halua sitäkään, että R kärsii koko joulun ajan kauheasta ahdistuksesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että on erittäin epäkohteliasta vaatia kaikkia muuttamaan käytöstään jonkun oman rajoituksen (esim kasvissyönti) takia, mutta toisaalta, jos kaikkien muiden käytös todella ahdistaa sitä yhtä…?


EDIT: Väärinkäsitysten välttämiseksi lisään vielä, että vaikka R on itsepäinen pököpää, hän ei vastusta lahjojen antamista tai saamista sinänsä, hän ei vaan itse halua mitään turhaa. Esimerkiksi anopilta saadut villasukat ovat mieleiset. Minä saan R:ltä aina joululahjaksi hierontalahjakortin (jossa hän siis itse lupautuu hieromaan minua X kertaa eri tavoin, esim, käsi, jalka, kasvo, selkä jne -hierontaa), joka on minulle erittäin mieluisa.

*)Oikeastaan R ei arvosta juuri mitään muitakaan perinteitä, siis sitä, että jotakin (vaikka kuinka mukavaa) tehdään vain siksi, että niin on tapana tehdä.