Garmaisevan pitkän ja raskaan työpäivän** päätteeksi piti tänään juosta kotiin, siivota paikat äkkiä ja valmistautua tappelemaan taas joka asiasta taloyhtiön riitapukareiden kanssa: taloyhtiön syyskokous järjestetään meillä. Onneksi porukkaa tuli normaali määrä: uumoilimme, ettei syyskokoukseen tule kukaan, kun kaikki pelkäävät (aiheellisesti) joutuvansa hallitukseen. Kokous sujui kuitenkin yllättäen huomattavasti ennakko-odotuksia paremmin, R sai kehuja talon asioiden hoidosta ja -JIPPIAIJEI!!!- pääsi irti hallituksen puheenjohtajan roolista.

Kokouksen jälkeen valutin armaalleni kylvyn, jonne vein aperitiiviksi lasillisen sherryä, suolaista syötävää ja vissyä. Ne hän totisesti on ansainnut luotsattuaan talomme läpi lämmitysjärjestelmän muutoksen ja julkisivuremontin, kukaan muu ei nimittäin ole ottanut mistään minkäänlaista vastuuta.

Mutta päästäksemme pääasiaan, suolainen syötävä, jota R:lle tarjoilin, oli lähes tyhjän jääkaapin antimista koottua lohturuokaa nro 1 eli feta-tomaattimunakasta:

2099754.jpg

Otetaan
-kaksi luomumunaa
-lusikallinen dijon-sinappia

vatkataan ne haarukalla keskenään ja kaadetaan kuumalle paistinpannulle, johon on lirautettu chiliöljyä (= öljyä pullosta, johon on upotettu osa kesän chilisadosta).

Pilkotaan munakkaan pinnalle
-puolikas tomaatti
-pehmeä fetaa (sitä, mitä saa tetrapakkauksissa)

Ripotellaan koko komeuden päälle
-mustapippuria
-cayennepippuria (kuten kuvasta näkyy, minun kohdallani ei puhuta"veitsenkärjellisistä")
-basilikaa

Annetaan hautua kypsäksi muutama minuutti kannen alla, liu'utetaan lautaselle, pilkotaan neljään osaan ja tarjoillaan armaalle kylpyyn näkkileivän tai rapsakan ruisleivän päällä. Toimii myös iltapalana, kun tulee töistä rättiväsyneenä eikä pysty edes ajattelemaan mitään terveellistä.

Tämänhetkisestä (terveestä?) väsymyksestä huolimatta olen tuntenut itseni varsinkin aamuisin pirteämmäksi kun vähään aikaan. Oletan, että osasyynä on kirkasvalolamppu, jollaisen viime syksyn uupumuksen keskellä hankin. Ongelmana lampun kanssa on ollut se, että sitä pitäisi käyttää aamulla ja sen edessä pitäisi olla puoli tuntia tai jopa tunti (riippuen etäisyydestä lamppuun). En nimittäin halua nousta tuntia normaalia aikaisemmin vain kököttääkseni lampun edessä! Voisin tietysti pitää lamppua päällä aamupalan aikana, paitsi että en yleensä syö kotona aamiaista, ja vaikka söisinkin, en koskaan syö aamupalaa edes puolta tuntia vaan lähinnä haukkaan jotain nopeasti ja kiidän eteenpäin (= teen leivän ja syön sen kävellessäni töihin).

Tällä viikolla sain kuitenkin ahaa-elämyksen ja raahasin lampun töihin, mikä on osoittautunut erittäin toimivaksi ideaksi. Istun aamuisin aluksi koneen ääressä vastailemassa meileihin tai valmistelemassa opetusta, mikä sujuu vallan mainiosti kirkasvalolampun edessä. Bonuksena on se, että sen valossa on äärimmäisen miellyttävä lukea. Maanantaista lähtien olen suorastaan rynnännyt aamulla töihin ja saanut heti paljon aikaiseksi, olen esimerkiksi korjannut tenttejä ja lukenut seminaaritöitä ennen näkemättömällä innolla (joka toivottavasti kestää vielä joulukuun tenttisuman läpi...). Voi tietysti olla, että kuvittelen, mutta viime päivinä ei poikkeuksellisesti herätessä ole tuntunut siltä, että nousen hitaasti ja vastenmielisesti koomasta.

Kaiken tämän positiivisuuden kruunasi se, että yksi talon osakas toi tuliaisiksi kaksi juuri merestä kiskomaansa siikaa, joista toisen R urheasti fileerasi ja minä graavasin: aion huomenna poikkeuksellisesti nousta aamulla sika-aikaisin (eli 6.30, anteeksi vaan kaikille niille, joille se on normaali aamuherätysaika...) ja syödä yhteisen graavisiika-aamiaisen R:n kanssa. Toisen syönemme paistettuna (haaveilen valkoviinissä haudutetusta uunisiiasta) tuonnempana. Nam!


*) Mukaelma Finfoodin kananmunien alkuperämerkinnöistä valistavasta kampanjasta: Valitse muna, jonka tunnet.

**) Iltapäivällä olin yhden kahden tunnin luennon ja kolmen tunnin maratonkäännösseminaarin jälkeen rättipoikki ja sain kesken viimeisen työn käsittelyä spontaanin hepulin, johon onneksi yhtyivät lähes kaikki opiskelijat (tosin huomasin, ettei miespuolisia tuntunut naurattavan, vaikka me kaikki naiset nauroimme vedet silmissä (aivan pöhkölle jutulle, sen kyllä myönnän)).