Mikä siinä on, että niin moni asia on paahdettuna parempaa? Miettikääpä makueroa vaikkapa paahdettujen pinjansiementen, ruisleivän, cashewpähkinöiden, valkosipulin, punajuuren tai paprikan ja saman aineksen paahtamattoman version välillä. Yleensä paahdettu voittaa mennen tullen.

Löysin vähän aikaa sitten lasisen, kannellisen voiastian, jollaista olen kauan halunnut. Koska en enää käytä ruoanlaittoon enkä edes leivän päällä oikeaa voita, astialle piti pikapikaa kehittää joku käyttötarkoitus, etten saisi R:n vihoja niskaani turhasta kuluttamisesta. Keksin, että olen aina tarvinnut juuri tällaista astiaa paahdettujen paprikoiden säilyttämiseen. Paahdetut paprikani saivat R:n suunnalta sen verran hyvää palautetta, että olen tehnyt niitä parikin kertaa viimeisten viikkojen aikana.

Opin paprikoiden paahtamisen kuusitoistavuotiaana, kun olin kesätöissä Aleksanterinkadun Elannon kahvilassa ja asuin lempitätini luona Espoossa. Jossain vaiheessa kesää paikalle saapui tätini tsekkiläis-amerikkalais-sveitsiläinen nuoruudenystävä (tämän kirjoittaminen riipaisee: olen nyt kaksi vuotta vanhempi kuin tätini tuolloin), joka viipyi meillä muutaman viikon ja paitsi sai minut pelkäämättä puhumaan englantia ja ranskaa, myös opetti minulle, miten tehdään paahdettuja paprikoita. Meni melkein kaksikymmentä vuotta, ennen kuin käytettävissäni oli grillivastuksella varustettu uuni, mutta muistin vielä, miten homma hoituu.

Alicen paahdetut paprikat

Otetaan sopiva määrä keltaisia ja punaisia paprikoita (en kiellä ottamasta vihreitäkin, mutta jostain syystä otan yleensä vain punaisia ja keltaisia). Poistetaan paprikoista siemenet ja valkoiset osat, paloitellaan ne useamman sentin levyisiksi lohkoiksi*. Uuni laitetaan lämpiämään 250 asteeseen, valintanamikka väännetään kohtaan siksakkia neliön ylälaidassa eli grillivastus. Suikaleet laitetaan kuoripuoli ylöspäin uunipellille ja pelti uuniin. Odotellaan, kunnes uunista kuuluu pihinää, huokailua ja puhkumista ja paprikan kuoret muuttuvat mustaläikkäisiksi. Otetaan pelti uunista ja mätetään kuumat paprikat kannelliseen astiaan tai muovipussiin. Juodaan lasi viiniä, minkä aikana paprikat pehmenevät niin, että niiden kuoret irtoavat kuin itsestään. Jos halutaan ohuita suikaleita, paprikanpalat pilkotaan kuorimisen yhteydessä ohuemmiksi.

Paprikasuikaleet ladotaan kannelliseen, läpinäkyvään lasiastiaan kerroksittain (gourmet)suolan, mustapippurin ja hyvän oliiviöljyn kanssa. Kuvanottohetkellä purkissa on ensimmäinen punainen paprika (yleensä laitan punaista ja keltaista kerroksittain), purkkiin mahtuu 4-5 paprikaa.

1059504.jpg

Paahdetut paprikat maistuvat kerrassaan taivaalliselta paahdetun (toistanko itseäni?) ruisleivän päällä. Parhaimmillaan ne ovat seuraavana päivänä jääkaappikylminä, jolloin niiden pähkinäisen voimakas maku saa hetkessä kesän kielelle. (Onneksi tein näitä juuri koko purkin täyteen, tätä kirjoittaessahan tulee nälkä!) Paprikat eivät säily jääkaapissa kovin kauaa, koska ne tulee aina syötyä heti.

Parin viikon päästä menen muuten Helsinkiin suuntautuvan työmatkani päätteeksi käymään mainitun tätini luona: hän täyttää sopivasti vuosia juuri silloin. Koska saan sattuneesta syystä Helsingin kaupunginteatteriin lippuja henkilökunnan hinnalla, päätimme, että menemme teatteriin, jos siellä vain tuona iltana menee mitään mielenkiintoista. Kun eilen tsekkasin ohjelmistotarjonnan, kävi ilmi, että kyseisenä iltana kohtalo on päättänyt tarjota meille näytelmän Täti ja minä. :-) !

*) Olen nähnyt kerettiläisiä (?) ohjeita, joiden mukaan paprikat pitäisi lykätä uuniin kokonaisina tai puolikkaina ja käännellä niitä sitten, mutta olen huomannut, että pilkonta lohkoihin helpottaa huomattavasti kuorimista.