Koska makaan taas (grrr!) tapojeni vastaisesti flunssaisena kotona, koitan vihdoin saada edes sitä luvattua matkaraporttia aikaiseksi. Nyt kun hakumatkamme todella lähestyy, tuntuu aivan mahdottomalta, että olisimme voineet olla käymättä Etiopiassa etukäteen*!

Ehdimme matkan aikana nähdä paljon enemmän kuin ennalta uskoimme olevan mahdollista. Aluksi oleilimme Addis Abebassa, jossa liikkuminen ja toimiminen oli suhteellisen helppoa paikallisten ystäviemme autettua meidät alkuun. Olin nimittäin etukäteen ottanut yhteyttä erääseen Addiksessa asuvaan suomalaisnaiseen, joka erittäin ystävällisesti auttoi meitä löytämään (ja varaamaan etukäteen**) siistin ja edullisen hotellin. Koko perhe osoittautui huippumukavaksi ja helpotti oleiluamme Etiopiassa suuresti. Ihanaa kun maailmassa on niin ihania ihmisiä! Hotellimme ei ollut ydinkeskustassa, mutta alue oli turvallista ja liikkuminen paikallisilla ladatakseilla tai minibusseilla helppoa ja halpaa.

IMG_0011


Näkymä hotellimme ulkopuolelta

Etukäteistietämyksemme Etiopiasta oli muutaman matkakirjan varassa. Olin tapani mukaan hankkinut ”vakio”matkaoppaamme Lonely Planetin, jonka 2009 painos ilmestyi juuri sopivasti paria viikkoa ennen matkaamme. Sen lisäksi olin tilannut netistä Philip Briggsin kirjoittaman Etiopia-matkaoppaan, joka on oikeastaan enemmän tietokirja kuin matkaopas ja joka osoittautui loistavaksi matkakumppaniksi.

Ennalta lukemani perusteella halusin ehdottomasti päästä käymään ainakin Lalibelassa, jonne pääsimmekin erittäin onnistuneelle retkelle. Sen järjesti hotellimme respatyöntekijätytön ystävätär, jolla on pieni matkatoimisto (nettisivuista voisi päätellä että kyseessä on isokin firma, mutta tämä on pienenpieni yhden nuoren naisen yritys) . Lalibela on kuuluisa kiveen hakatuista kirkoista, joita pikku kylän tuntumassa on toistakymmentä. Kirkkojen historia on monisyinen, mutta niiden tarkoitus on tehdä Lalibelasta ”Uusi Jerusalem”, ettei paikallisten ortodoksien tarvitse lähteä pyhiinvaellukselle ”vanhaan” Jerusalemiin saakka. Se, pelmahtiko raksalle oikeasti avuksi taivaallinen enkeliarmeija ja hurahtiko kivenhakkuussa 25 vai 250 vuotta, onkin sitten hitusen kiistanalaisempi juttu…

Kylä sijaitsee korkealla vuoristossa, jonne ajellaan ajoittain huonokuntoista ja vuorenrinteillä mutkittelevaa tietä pitkin.

PC200185

Itse kylä on todella pieni, ja jos me ihmettelimme hienoja kirkkoja, niin kyläläiset ihmettelivät meitä… yhtä ranskalaisseuruetta lukuunottamatta emme nimittäin nähneet montaakaan muuta valkonaamaa, mutta meidät kyllä huomattiin joka paikassa :). Alla näkymä pääkadulta supermarketteineen:

IMG_0305


Pätkä muuta kylänraittia:

IMG_0157

 

Yksi kiveenhakatuista kirkoista: Bet Georges ensin yläpuolelta..

IMG_0170

..ja alhaalta käsin (kirkkoon mennään alhaalta kallioon hakattua luolaa pitkin, kuvassa pappi avaamassa meille kirkon ovea) :

IMG_0185


Kameran kanssa kulkeminen ja kuvaaminen ei ole Etiopiassa välttämättä helppoa. Valkoihoinen henkilö, joka kulkee edes suht puhtaissa vaatteissa, kengät jalassa ja kamera tai laukku olalla pitkin Etiopian maaseutua näyttää väistämättä rikkaalta siirtomaaherralta/ -rouvalta, ja kuvien ottaminen melkein mistä tahansa vaikuttaa hyvin äkkiä siltä, että tässä rich little bitch ottaa kuvia säälittävistä kehitysmaan asukkaista - vaikka kuinka itse ajattelisi, että ottaa kuvia kauniista paikoista, asioista ja ihmisistä. Oman hyväosaisuutemme kohtaaminen olikin yksi matkan vaikeimpia asioita. Olemme toki käyneet köyhissä maissa ennenkin, mutta edes Siperian maaseudulla, Perussa, Chilessä tai Intiassa emme ole kohdanneet vastaavaa lamaannuttavaa köyhyyttä ja kurjuutta kuin Etiopiassa. Valkoihoisen paskanaaman leimaa on vaikea hinkata itsestään pois, koska olemme millä tahansa mittarilla yksiselitteisesti hirveän onnekkaita ja rikkaita, enkä minä ainakaan pysty ajattelemaan niin, että se olisi omaa ansiotamme.

Tämän ”rikas länsimaalainen” -syyllisyyden kohtaamisessa Philip Briggsin kirja oli erittäin hyvä apuväline. En nyt referoi koko kirjaa tässä, mutta Briggs, joka on elänyt suurimman osan elämästään eri Afrikan maissa, on todella miettinyt tätä asiaa. Briggsin kirja auttoi meitä luovimaan pois syyllisyyden kuorruttamasta olotilasta ja tajuamaan, ettei yksittäinen ihminen pysty ottamaan koko Afrikan ongelmia harteilleen ja että voimme kohdata ihmiset yksilöinä vain, jos meitäkin kohdellaan sellaisina. Emme kuitenkaan kyenneet noudattamaan Briggsin periaatetta siitä, että hän antaa rahaa vain niille kerjäläisille, jotka eivät ryntää juuri hänen kimppuunsa pelkän ihonvärin takia (valkoinen mies = kävelevä pankki). Addis Abebassa toimii onneksi järjestö, jolta voi ostaa (hyvää omaatuntoa eli) ruokalippuja, joilla kerjäläiset saavat ilmaisen lämpimän ruoan. Niitä jaoimme halukkaille – kuvaavaa onkin, etteivät suinkaan kaikki kerjäläiset ruokalipuista ilahtuneet, vaikka olivat hetkeä aikaisemmin huutaneet tarvitsevansa nimenomaan ruokaa.

Lalibelan lisäksi kävimme Addiksen ulkopuolella etelämmässä, Arba Minchin lähellä olevassa Nechisarin luonnonpuistossa sekä kahdessa muussa luonnonpuistossa. Matkasimme vuokraamallamme maastoautolla mukanamme kuljettaja/opas: Etiopiassa ei saa ajaa autoa eurooppalaisella ajokortilla, ja täytyy myöntää että näillä teillä paikallinen kuljettaja oli aivan ehdoton: välillä tiet olivat pelkkää kuoppaa ja kivikasoja. Alla muutama auton ikkunasta räpsitty otos muusta tieliiketeestä:

Vuohilauma paimenineen, jollaisia näkee muuten myös Addis Abeban keskustassa…

IMG_0590

Lapsia puunhakureissulla:

IMG_0602

Lapsia tulossa koulusta (suurin osa tuo tullessaan vettä/puuta)

IMG_0531


Myös kameleita (joita tietyt heimot käyttävät juhtinaan) näkyi tien laidalla silloin tällöin:

PC250521

 

Tien laita on harvoin tyhjä, kävelijöitä, puunkantajia ym on liikkeellä koko ajan ja ihmiset kävelevät kaikkialle. Pienemmissä kylissä jo pelkkä auton ääni sai koko kylän lapset juoksemaan kirkuen paikalle, eikä autosta olisi tehnyt välttämättä mieli poistua joka kerta kaikkien hypisteltäväksi… onneksi tummaihoinen lapsi Suomessa ei taida olla enää ihan näin suuri nähtävyys?


Yleisin kuljetusväline Etiopiassa on aasi, harmi vaan etten saanut yhtään kuvaa hillittömiksi vuoriksi lastatuista heinää kuljettavista yksilöistä :).

IMG_0397


Nechisarin luonnonpuisto oli ikimuistoinen kokemus. Leijonia emme siellä nähneet, mutta kylläkin seeproja, antilooppeja, paviaaneja, krokotiilejä, virtahepoja ja lukemattomia ihmeellisiä lintuja, jotka olivat kuin suoraan satukirjojen kuvituksesta.

IMG_0686

IMG_0694

PC250555

IMG_0747

IMG_0843

IMG_0674

Nechisar ei ole eläintarha, joten eläimet liikkuvat siellä vapaasti ja niitä näkee puiston alueella, jos näkee. Läksimme liikkeelle anivarhain aamulla, että näkisimme mahdollisimman paljon ennen kuin lämpötila päivällä nousi yli kolmenkymmenen ja onneksi ehdimmekin nähdä kaikenlaista. Krokotiileja ja hippoja saimme ihailla lähietäisyydeltä veneestä käsin, Chamo-järvellä asuu molempia tuhansittain. Vaikka varsinkin virtahevot tappavat muutaman kalastajan vuosittain, liikkuvat paikalliset miekkoset verkkoineen pienillä bambulautoilla sauvoen tai meloen aivan krokotiilien ja hippojen tuntumassa:

IMG_0813

Sekä meno- että paluumatkalla kuljettajamme halusi näyttää meille perinteisiä etiopialaisia asumuksia, ja kävimmekin muutaman perheen vieraina. Nämä perinteiset talot (tukul) ovat todella hienoja ja ne on koristeltu sisältäkin uskomattoman upein maalauksin! Myös ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja uteliaita – suurin hämmästyksen aihe joka paikassa oli, ettei meillä ole lasta, minkä syytä meiltä ja varsinkin minulta udeltiinkin kaikkialla hyvin suorasukaisesti :(.


IMG_0878

IMG_0412

Tukuleita matkan varrelta

Joulua vietimme pienessä Arba Minchin kaupungissa ihailemalla auringonlaskua ilman suloisesti viilentyessä paahteisen päivän jälkeen. Tämä oli rauhallisin ja leppoisin koskaan kokemani joulu: ei yhtään lahjaa, ei minkäänlaista hössötystä! (Etiopian ajanlaskun mukaan joulua vietetään vasta tammikuussa). Alla näkymä hotellimme terassilta jouluaamuna:

IMG_0624

Lopuksi vielä kuva aivan ehdottomasti maailman parhaasta kahvista (jota meilläkin nykyään paahdetaan ja jauhetaan itse!):

PC180127

 

Omaa matkakokemustani muuttivat merkittävästi matkalukemiseni, jo mainitsemani Philip Briggsin Ethiopia- kirja ja Etiopian adoptiosta/sijaisperheistä kertova Melissa Fay Greenen There’s no me wihout you, jonka olin hankkinut jo jokin aika sitten mutta jota aloin kunnolla lukea vasta matkalla. Luin kirjoja rinnakkain, tai oikeastaan luimme molemmat niitä yhtä aikaa. Ympärillämme olevasta Etiopiasta äänineen & tuoksuineen ja molempien kirjojen maailmasta tuntui muotoutuvan jonkinlainen rinnakkaistodellisuus, jossa tunsin eläväni koko matkan ajan. Tätä ei suinkaan vähentänyt se, että lentokoneessa, kun olimme juuri laskeutumassa Addis Abebaan, tajusin, että Greenen kirjan kirjoittaja asui kirjaa kirjoittaessaan samassa hotellissa kuin me..! Tätäkään kirjaa en nyt referoi sen enempää, mutta se muokkasi suuresti ajatuksiani paitsi adoptiosta yleensä, myös (laillisen) adoptiotoiminnan merkityksestä kehitysmaissaja ja erityisesti vanhemman lapsen adoptiosta. Suosittelenkin tätä kirjaa kaikille, kerrankin ei tarvitse (kovin paljoa) pelätä amerikkalaisen kirjailijan sivuille vuodattamaa siirappia, sen sijaan joutuu kyllä jälleen kerran kohtaamaan itsensä ja omat motiivinsa tehdä ja olla tekemättä asioita.

Jaksamiseni loppuu tältä erää tähän. Kertomista ja pohtimista riittäisi, mutta niistä on hirveän vaikea kirjoittaa. Matka oli todella henkilökohtainen ja sanoinkuvaamaton kokemus, ja tuntuu siltä, että mitä tahansa kirjoitan, latistan asiat tai sanon ne liian jyrkkään sävyyn.


*) en suinkaan tarkoita sitä, että kaikkien adoptiovanhempien pitäisi käydä lastensa syntymämaassa etukäteen. Tarkoitan vain sitä, että meille lapsen syntymämaahan tutustuminen oli mahdollista ja tuntui todella merkitykselliseltä.


**) Etiopialaisen kalenterin mukaan eletään tällä hetkellä vuotta 2002. Myös kuukaudet ja viikonpäivät ovat erilaisia, joten hotellin varaaminen ei ollut ihan yksinkertaista, varsinkin kun saavuimme klo 1 yöllä ja kun (ainakin tässä) hotellissa laskettiin päiviä eikä öitä. Pienissä hotelleissa netti toimii vain satunnaisesti, eikä sähköposteihin vastaaminen ole itsestäänselvyys, puhumattakaan siitä, että uskaltaisi luottaa hotellin ”siistit huoneet” -väitteeseen huoneita näkemättä…