Mikä siinä on ettei tästä ällöttävästä, lapsellisesta (tai pikemminkin -ttomasta), kuvottavasta tunteesta ikinä pääse eroon?

Kävimme tänään sovitusti työkavereitten kanssa kesäkauden alkajaislounaalla. Yritämme perinteisesti lounastaa aina toukokuun lopussa, mikä ei perinteisesti koskaan onnistu, ja lounas siirtyy aina kesäkuulle juhannuksen alle. Niin nytkin. Mukana oli viimeisillään raskaana oleva kollega, jonka tulosta toki tiesin, itsehän soitin hänelle ja pyysin mukaan.

Emme ole nähneet pariin viikkoon, mutta ajattelin, ettei toisen raskaus enää tunnu missään, että olen jo tottunut. Olin radikaalisti väärässä. Siinä vaiheessa, kun kollegani selitti asiasta kyselevälle toiselle kollegalle lastenvaunuista, kehdosta, turvaistuimista, vaatteista jne, lähdin käymään vessassa, ettei tarvitsisi kuunnella. Kun pääsin kotiin, oksetti ja etoi. Niin vieläkin.

Tekisi mieli huutaa, raivota tai hajottaa jotain. Toisaalta tiedän, ettei se mitään auttaisi. Ja mihin sen pitäisi auttaa? Jokainen tietää, ettei toisen onni ole toiselta pois. En vain kykene olemaan ajattelematta, että milloin tahansa ystäväni saa viereensä suloisen pikku olennon, jota sitten pääsee kokopäivätoimisesti hellimään, rakastamaan, imettämään ja hoivaamaan. Me sen sijaan odotamme, odotamme ja odotamme vielä silloinkin, kun ystäväni lapsi täyttää vuoden, ehkä vielä silloinkin, kun lapsi täyttää kaksi -tai saa jo pikkusisaruksen.

Joka toinen sekunti toivon ystävälleni megakoliikkivauvaa tai kaikki paikat repivää synnytystä, sitten kadun ja poden suunnattoman huonoa omaatuntoa, enhän tietenkään oikeasti haluaisi hänelle mitään pahaa... paitsi taas sekuntia myöhemmin. Häpeän itseäni ja omia tunteitani: totta helvetissä tiedän, ettei ystäväni elämä ole pelkkää auvoa, ei ole ollut tähänkään asti eikä vauva siitä sitä tee. Totta kai tiedän, että vauvan kanssa voi olla vaikeaa ja raskasta. Ennen kaikkea haluaisin olla hänen tukenaan, iloita hänen onnestaan ja olla olematta kateellinen. Mutta en vaan pysty, jalat eivät kanna, en saa ääntäkään suustani, en pysty koskettamaan tai sanomaan mitään.

Vihaan itseäni.