Mitä
usemmassa asunnossa olemme käyneet vilkaisemassa kohokuvioisia
tapetteja, muovimatoilla päällystettyjä, entisiin komeroihin tehtyjä
kylpyhuoneita, huonokuntoisia ikkunoita ja pöljiä pohjaratkaisuja, sitä
useammin on kotiin päin polkiessa tullut se tunne, että todellakin
poljemme KOTIIN päin. Jopa kellarissa sijaitseva pieni puulämmitteinen
saunamme vaikuttaa yhtäkkiä suloiselta ja kotoisalta, kun sitä vertaa
esim toissailtana näkemäämme, muutaman kuution kokoisen 'laatikon'
sisään rakennettuun, muovilla päällytettyyn noin kahden ja puolen
hengen elementti(sähkö)saunaan, joka oli tungettu 1800-luvulla
rakennetun (ja 1970-luvulla osittain raiskatun) puutalon pannuhuoneeseen.
Aiommekin nyt uhmata vaaroja ja tehdä tarjouksen tästä asunnosta, jossa
asumme, silläkin uhalla, ettei omistaja suostu tutkimaan kylppäristä
löytyneen kosteuden alkuperää ja vakavuutta. Välittäjän ehdotuksen
mukaan tarjouksemme on ehdollinen: maksamme vain käsirahan (ja senkin välittäjän tilille, josta myyjäkään ei saa sitä käsiinsä ennen kuin kauppa on vahvistettu) ja
kauppa vahvistetaan vasta sitten, kun olemme tutkineet kostealta
alueelta mikrobit ja itiöt. Jos myyjä suostuu tähän, meillä on kaksi
kuukautta aikaa kuivattaa ja tutkia kylpyhuoneen lattiaa, minkä jälkeen
joko puramme kaupan tai vahvistamme sen.
Ja vielä huomautus blogiani (edellisen merkinnän kommenttitulvasta päätellen) selvästikin
monilukuisena seuraavalle kiinteistönvälittäjien joukolle: opetelkaa
nyt herranen aika sentään edes ihmistuntemuksen alkeet! Ostajalle, joka
haluaa asua kauniissa puutalossa lautalattioiden ja hirren ympäröimänä
ei välttämättä kannata mainostaa sähkötakkaa!
keskiviikko, 18. lokakuu 2006