Mitä usemmassa asunnossa olemme käyneet vilkaisemassa kohokuvioisia tapetteja, muovimatoilla päällystettyjä, entisiin komeroihin tehtyjä kylpyhuoneita, huonokuntoisia ikkunoita ja pöljiä pohjaratkaisuja, sitä useammin on kotiin päin polkiessa tullut se tunne, että todellakin poljemme KOTIIN päin. Jopa kellarissa sijaitseva pieni puulämmitteinen saunamme vaikuttaa yhtäkkiä suloiselta ja kotoisalta, kun sitä vertaa esim toissailtana näkemäämme, muutaman kuution kokoisen 'laatikon' sisään rakennettuun, muovilla päällytettyyn noin kahden ja puolen hengen elementti(sähkö)saunaan, joka oli tungettu 1800-luvulla rakennetun (ja 1970-luvulla osittain raiskatun) puutalon pannuhuoneeseen.

Aiommekin nyt uhmata vaaroja ja tehdä tarjouksen tästä asunnosta, jossa asumme, silläkin uhalla, ettei omistaja suostu tutkimaan kylppäristä löytyneen kosteuden alkuperää ja vakavuutta. Välittäjän ehdotuksen mukaan tarjouksemme on ehdollinen: maksamme vain käsirahan (ja senkin välittäjän tilille, josta myyjäkään ei saa sitä käsiinsä ennen kuin kauppa on vahvistettu) ja kauppa vahvistetaan vasta sitten, kun olemme tutkineet kostealta alueelta mikrobit ja itiöt. Jos myyjä suostuu tähän, meillä on kaksi kuukautta aikaa kuivattaa ja tutkia kylpyhuoneen lattiaa, minkä jälkeen joko puramme kaupan tai vahvistamme sen.

Ja vielä huomautus blogiani (edellisen merkinnän kommenttitulvasta päätellen) selvästikin monilukuisena seuraavalle kiinteistönvälittäjien joukolle: opetelkaa nyt herranen aika sentään edes ihmistuntemuksen alkeet! Ostajalle, joka haluaa asua kauniissa puutalossa lautalattioiden ja hirren ympäröimänä ei välttämättä kannata mainostaa sähkötakkaa!