Palasin juuri kotiin (tai siis töihin) sinänsä
virkistävältä reissulta eksoottiseen pääkaupunkiimme. Ehdin toimia
kylmäkkönä ylioppilasjuhlassa, käydä tapaamassa rakkaita sukulaisia,
bilettää, saunoa, tavata armastani ja lopuksi vielä halia kauan kaukana
poissa olleita läheisiä.
Ylioppilaalle vein (sattumalta) jokaisen ylioppilaan unelmalahjan eli
chilin taimen. Lahjasta tuli loppujen lopuksi keskimääräistä
chilintainta hienompi, koska sen mukana nuori isänmaan toivo sai hienon
kuvakertomuksen chilin siihenastisista vaiheista:
Matkalla junassa otin sen ruukkuineen pois muovipussista, koska
allergiahytissä oli ikkunalauta (eikä yhtään chiliallergikkoa) ja matka
kesti neljä tuntia. Se näytti siinä niin somalta, että nappasin uudella
kamerallani kuvan.
Sitten luin hesarista, että Finlandiatalossa pääsisi laulamaan
Suvivirttä orkesterin säestyksellä ja soitin siltä istumalta kaverille,
joka hommasi kutsuvierasliput. Koska en saanut tavaroitani sijoitettua
minnekään sitä ennen, chili oli konsertissa mukana, ja koska myös
kamera oli edelleen mukana, dokumentoin chilin mm. lämpiössä
nauttimassa camparia ja tuoremehua sekä laulamassa suvivirttä.
Konsertin jälkeen istuimme Storyvillen terassilla, ja koska siellä on
lämpölamput, ystävämme pääsi taas paistattelemaan, ja pakkohan siitäkin
oli kuva napata.
Seuraavaksi siirryimme Urhon pubiin syömään (no okei kyllä me jotain
juotiinkin) ja sieltä pitikin jo aika pian kiitää junaan. Mutta kuinka
ollakaan, chili ei osannutkaan suunnistaa perässämme itse vaan jäi
Urholaan! Härranen aika sentään!
Soitin perään ja pyysin virka-apua tarjoilijalta, joka erittäin
avuliaasti lupasi taimellemme ilmaa, vettä ja turvapaikan seuraavaan
päivään saakka. Kun chili seuraavana päivänä haettiin, sen nimi oli
Urho. Onneksi kamera sentään kulki mukana koko reissun, joten tästäkin
saatiin kuva!
Mullat ja ruukku piti vaihtaa ennen kuin lahja siirtyi tulevaan kotiinsa, sen verta törkeästi Urho haisi röökille.
Nuori (todennäköisesti ei ainakaan luonnontieteen opintoihin suuntaava)
ylioppilas kertoi, että häntä "eka kerran yhtään kiinnostaa minkään
kasvin elossa pysyminen" ja lupasi tehdä kaikkensa, ettei Urho kuole
ennen aikojaan.
Nyt väsyttää tajuttomasti. Viime yönä nukuin todella huonosti ja
todella vähän: minulle yösijan tarjonneen tuttavaperheen
kolmasluokkalainen oksensi puolen tunnin välein viereisessä vessassa
(silloin kun ehti sinne saakka), minä makasin sohvalla, kääntyilin ja
vääntyilin ja mietin, onko minulla loppujen lopuksi sittenkään hyvä
olo, oliko tuo äskeinen alkava vatsanväänne, ei sunkaan mulla ole
pikkuisen kipua alavatsassa, söimmekö kaikki kaikkea samaa, riittiköhän
se varmasti, että pesin käteni kolmesti saippualla ja kerran
antibakteerigeelillä...
tiistai, 6. kesäkuu 2006