Kävin kampaajalla. Naisten hiustenleikkuu maksoi hitusen yli kympin, mutta en ole ihan varma, oliko se edes sen arvoista.

Täällä ei kovin usein törmää lyhyttukkaisiin naisiin ja jos törmääkin, he ovat useimmiten isoäiti-ikäisiä naisia, jotka ovat lyhennyttaneet harmaat ja ohentuneet (?) hiuksensa helpompaan, puoli-lyhyeeseen kuosiin, joka on föönattu laineille 80-luvun tyyliin. Minulla ei ole siilitukka, mutta kuitenkin hyvin, hyvin lyhyet hiukset verrattuna täkäläisiin ”lyhyisiin” hiuksiin. Kun viimeisimmästä Suomen-kampaajareissustani alkoi viime viikolla olla kulunut 8 viikkoa, päätin koettaa onneani ja leikkauttaa jo mallinsa menettäneet hiukseni.

Koska lähikatujemme lukuisat peluquería unisex -paikat eivat vakuuttaneet minua hygieenisyydellään eivätkä nykyaikaisuudellaan, menin ison ostoskeskuksen trendikkäimman näkoiseen kampaamoon. Minut otettiin vastaan sydämellisesti hymyillen ja esitettiin tietenkin ne normaalit kysymykset: mistä olen, miksi olen täällä, kuinka kauan aion viipyä, mita pidan Chilestä/tästä kaupungista.

Kun kampaaja alkoi tutkia kuontaloani, hän huudahti ensi töikseen järkyttyneenä: Mutta teillähän on täällä ainakin 1 cm vaaleaa juurikasvua! Härranen aika, rouva on värjännyt vaaleat hiukset tummiksi! Miksi? Kenen idea se oli? Kuinka omituista! En jaksanut aloittaa aiheesta color de maantie, vaan hymyilin vaivaantuneena koko salongin kampaajien ja asiakkaiden kauhistellessa asian laitaa.

Suurimmasta järkytyksestä toivuttuaan kampaaja suostui värjäämään juurikasvun (omituisen väriseksi) ja leikkaamaan hiuksiani vähän (veitsellä muuten, vain lopuksi aivan vähän saksilla), mutta ei mitenkään tyynen rauhallisena... kauhistelu nimittäin jatkui: Rouvalla on hirvean vähän* hiuksia ja vielä näin ohuita! Miksi olette leikanneet ne näin kamalan lyhyiksi, kun niita on muutenkin näin vähän??!!

Oli kovan työn takana saada häntä lyhentämään jo ennestaan ”kamalan lyhyitä” hiuksiani, jouduin koko ajan hokemaan etta lyhennä nyt oikeasti por favor niitä edes vähän, voit tosiaan lyhentää jopa yli millin kerrallaan... Aina millin sadasosan lyhennettyään täti otti peilin käteensä ja esitteli ”valmista” päätäni. Kun kysyin, onko hän aikaisemmin leikannut naiselle lyhyitä hiuksia, hän nauroi kovasti (sen sijaan, etta olisi esim alkanut epäillä omaa ammattitaitoaan) ja sanoi, ettei todellakaan! Eihän naisille sovi lyhyet hiukset!

Hiusten värjäämistä kampaaja ei lakannut ihmettelemästä ja esitteli minulle myos omia (pitkia, mustia ja paksuja) hiuksiaan hyvänä esimerkkinä: Katso, näille ei ole koskaan tehty muuta kun tasattu latvoja ja näin hyvältä ne näyttävät! Kun lopulta kyllästyin vänkäämään etta leikatkaa nyt prkl oikeasti niitä hiuksia ja lähdin, korvani olivat kyllä jälleen näkyvissä mutta muuten kampauksessani ei ole mitään mallia ja niskatukka on aivan hirveä. Kaupan päälle sain poskipusun, josta huolimatta ainakaan oma tunnelmani ei enää ollut kovin sydämellinen...

Sokerina pohjalla viereisen tuolin asiakas (joka oli muutenkin kovasti innoissaan osallistunut yleiseen kauhisteluun**) vielä huomautti, etta minun pitäisi meikata enemmän, kun minulla on niin vaalea ja väritön iho ja tummat hiukset. Että kiitosta vaan: yleensä kampaajalla käynti tarkoittaa minulle sekä sielun etta ruumiin hoitoa ja hyvää oloa... tästä tuli mieleen lähinnä vetää säkki päähän ja palata ohuthiuksisten olmien maahan!

Eihän se voi olla niin, että jossain maassa asiakkaalle vittuilu on kohteliasta? Saisikohan täältä jostain kauneuslautoja?

*) myönnän, että hiukseni ovat ohuet, mutta että niitä olisi vähän? Oma kampaajani kyllä aina sanoo, että ohuita hiuksiani on päässä tosi paljon… (ja uskon häntä mieluummin)

**) Yhtä asiaa sentään ihailtiinkin kuorossa: sinisiä silmiä (Onko rouvalla todella tuon variset silmät? Onko tuo oma silmien värinne? (miten silmien väriä voi muka muuttaa? Eihän värillisillä piilareillakaan saa ruskeista silmistä sinisiä...))