Tänään oli niin mahdottoman hieno ilma, ettei edes se, että jouduimme kävelemään K-raudasta saakka takaisin kotiin hakemaan (minun unohtamiani, hups) vessan piirustuksia, haitannut menoa paljoakaan.

353286.jpg

Kun aamupäivällä lähdimme, merellä oli aivan uskomaton sumu ja vasta satanut lumi neitseytti maiseman.

353292.jpg

Ihan meidän lähellä on todella kaunis seinämaalaus (vai miksiköhän tuota pitäisi kutsua?), jonka olen monta kertaa halunnut ikuistaa. Jos pakkasta olisi ollut vähän enemmän, pinta olisi ollut vielä ihanasti huurussa, mutta kaikkeahan ei voi saada...

353287.jpg

Maalaus sopii tiiliseinään niin hyvin, etten oikeasti ensimmäisen kerran sen nähdessäni edes tajunnut, että se on siinä, tajusin vain ajattelevani, että onpas tuo seinä kaunis!

Saimme tänään alustavasti tilattua vessan kalusteet. Kertokaa viisaammat, miten voi olla mahdollista, että puusepällä kaappien teettäminen on 200 emppua halvempaa kun valmistavaran ostaminen?? Ei siinä mitään, äärimmäisen mielellämme työllistämme timpuria, mutta eipä olisi ikimaailmassa tullut omaan pieneen mieleeni, että se voi olla jopa halvempaa!

Liittyneekö siihen, että kävelimme tosiaan tänään kirpeässä pakkasessa ainakin kymmenen kilometriä, mutta nyt on ikävästi kurkku tosi kipeä... huolimatta siitä, että olen reissun jälkeen juonut teetä niin monta ämpärillistä, että kannattaisi varmaan nukkua patjalla vessan vieressä.