Tuo edellä olevaa sananlasku, jota käytetään käsittääkseni hauskasti keventämään tilannetta, jossa mokailee tai sössii jonkun asian muistamattomuuttaan, tuli etsimättä mieleen tänään. Minulla ei kuitenkaan selvästi ole sama pää kesät, talvet; en nimittäin yleensä koskaan unohda tärkeitä asioita, pane papereita mystisesti hukkaan tai yleensäkään sekoile päättömästi. Työasioissa siis.

Tänään huomasin kesken tunnin (onneksi kuitenkin ennen kuin opiskelijat huomasivat), että minulla oli mukana eri materiaali kuin heillä. Ensin en millään voinut tajuta, miten se on mahdollista, mutta sitten muistin… viime viikolla keksin yhtäkkiä, että teenkin yhden jutun uusiksi kokonaan, koska aikaisemmin tekemäni materiaali ei tuntunut enää toimivalta. Matskun teossa tuli kiire (kun se piti laittaa samana päivänä nettiin, että opiskelijat saavat ajoissa tulostaa sen ja meillä oli kiire kesken työpäivän lääkäriin hakemaan taas yhtä todistusta adoptiota varten), joten tein vain opiskelijoille tarkoitetun prujun valmiiksi ja siirsin sen nettiin ajatellen, että teen oman versioni sitten paremmalla ajalla. Ongelma oli vaan se, että kaiken tämän paperinkeruun ja asuntohässäkän keskellä sitä parempaa aikaa ei koskaan tullut. Hälyttävintä on se, etten missään vaiheessa edes muistanut, että mitään on tekemättä!

Kyseessä oli monistepaketti, jossa opiskelijoilla on omassa versiossaan aukkoja, joita he täydentävät puheestani ja/tai kalvolta… ongelma tänään tunnilla olikin siis se, ettei minulla ollut olemassakaan mitään omaa versiota! No, vakoilin sitten muka rauhallisesti etupenkkiläisten papereista, mitä heillä oli ja mitä puuttui ja yritin kaivella muististani, mitä itse viime viikolla kaavailin tästä asiasta sanovani. Onneksi olin tehnyt materiaalin kokonaan itse, muuten en varmasti olisi yhtäkkiä muistanut, mitä mihinkin aukkokohtaan olin ajatellut laittaa. Opiskelijat tuskin huomasivat mitään, mutta itseäni kyllä kismittää, en yleensä koskaan ole tällä tavalla hajamielinen!

Myöhemmin samalla tunnilla en löytänyt kahden opiskelijan tehtäväpaperia, vaikka olin juuri aamulla korjannut ne. Kaikki muut paperit olivat siistissä pinossa, mutta kaksi puuttui. En vieläkään tiedä, missä ne ovat. Onneksi olin sanonut heille, että printtaavat itselleenkin tehtävänsä!

Aamulla kävimme notaroimassa kaikki adoptiohakemuksen liitteet. Minusta oli outoa, että notaari ei tullut katsomaan, kun allekirjoitimme paperit (vaikka notaari vahvistaa, että olemme henkilökohtaisesti allekirjoittaneet paperit), vaan toimiston täti (joka myöskään ei katsonut meihin päinkään) vaan sanoi, että allekirjoittakaa ne ja tuokaa sitten tänne.

Nyt ne on postissa ja minulta on ilmeisesti muisti mennyt!