Meillä puhutaan paljon ja myönnettävä kai on, että huulia heiluttelen eniten minä. Minä ja R tulemme kertakaikkiaan erilaisista puhekulttuureista (joista kumpikaan ei onneksi sentään ole pohjalainen "son paree olla hiljaa vaan" -kulttuuri) ja käsityksemme sosiaalisuudesta yleensä on aika erilainen. Karkeasti yleistäen minä tulen suuresta suvusta, jossa juhlat ovat isoja ja niissä lauletaan, halaillaan ja puhutaan loputtomasti. R tulee pienestä suvusta, jossa lähisukua lukuun ottamatta ollaan vihaväleissä, ei tunneta ollenkaan tai vaikka tunnettaisiin hyvinkin, ei juuri halailla eikä ainakaan lauleta.

Kerran seurustelumme alkuaikoina Runeberginpäivän lähestyessä R totesi kävellessämme, kuinka mukavaa olisi tuona päivänä istua nojatuolissa, juoda punssia ja lukea Vänrikki Stoolin tarinoita. Innostuin asiasta välittömästi : joo, tehdään tästä perinne, kutsutaan ihmisiä meille, mä voin tehdä jotain huippuhyvää ruokaa, luetaan vuorotellen ääneen! R katsoi minua aivan ällistyneenä : mistä puhut? Hän oli tarkoittanut vain itseään, eikä kaivannut punssin, kirjan ja nojatuolin lisäksi paikalle ketään (edes minua!), ja minä olen heti suunnittelemassa jotain sosiaalista tapahtumaa.

Kun herään aamulla, vieressäni on yleensä mytätty untuvapeitto ja tyhjä sängynpuolisko. R nousee usein jo aamuneljän-viiden maissa tekemään töitä, ja siinä vaiheessa kun minä herään, hän on istunut koneen ääressä jo muutaman tunnin. (Jos ihan rehellisiä ollaan, siinä vaiheessa kun herään, hän on yleensä jo lakannut istumasta koneen ääressä ja lopettelee aamiaistaan.)  Usein ennen lähtöään töihin R tuo minulle lasillisen tuoremehua tai kupin kahvia ja joskus jopa valmiit aamiaisleivät. Jokin aika sitten havahduin aamulla siihen, kun pirteä, täysissä pukeissa oleva R mätkähti viereeni sänkyyn ja alkoi innoissaan selittää jotain jostain apurahahakemuksesta. Silmät vielä rähmäisinä ja pää unen pumpulissa heräilin vähitellen ja säikähdin, olenko nukkunut pommiin. En suinkaan, kello oli vasta vähän yli viisi! Selitys tälle oli se, että minäkin muka selitän asioitani hänelle juuri silloin, kun hänellä ei ole aikaa kuunnella. 

Ollessamme kiertämässä Ranskaa kesällä 2003 ostimme koko kuukauden junaliput luottokortillani, koska saimme niihin jonkinlaisen kiertomatka-alennuksen. Junalla matkustaminen ei Ranskassakaan ole ilmaista, ja rahaa lippuihin upposi todella paljon. Sain liput mukaani kirjekuoressa, ja koska meillä oli jo samanlainen kuori, jossa oli juuri käyttämämme liput, ojensin majapaikassamme kuoret R :lle sanoen : tässä on hei nää kaikki loppumatkan liput, laita nää johonkin talteen, ne makso miljoonan. Tässä toisessa kuoressa on ne käytetyt liput, laita nää roskiin ja katokkin, ettei ne mee sekaisin!  Voinette arvata, mitä tapahtui. Muutama päivä myöhemmin, kun olimme lähdössä eteenpäin, kaivoimme kaikki talon roskikset ja kuin ihmeen kaupalla löysimme liput. R :n selitys : No kun sä puhut niin paljon, en kai mä aina voi kuunnella.

Miehet! GRRRR!

Ainoa hyvä puoli tässä on se, että kun joskus (tietenkin äärimmäisen harvoin) olen jostain syystä vihainen ja pidän mykkäkoulua, R huomaa sen todella nopeasti ja aloittaa heti ripeät lepyttelytoimet ☺